Kaapatessaan vallan
Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin
ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan
pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole
milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään
niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä,
sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko
Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa,
toinen heistä on sairas.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti