Hallitus on aloittanut uuden istuntokauden. Se on tekevinään työtään 38 prosentin enemmistön kannatuksella, mikä on sama kuin Koskenkorvassa on prosentteja. Yksi pilkku viiden prosentin Sinisten neljä ministeriä ovat kuin nukketeatterin leukojaan aukovat statistit vailla muuta tekemistä kuin olla täytteenä sipilöinnissä. Heidän näyttäytyminen ruudussa alkaa herättää kansassa jo hilpeyttä sekä surua verorahojen puolesta jokaisen tajutessa, että siinäpä on oivat miehet odottamassa hillotolppaansa. Heidän poliittinen uransa on ja pysyy sinisen savun peitossa. Tämä hallitus jää historiaan tragikoomisena porukkana, joka väittää nujertaneensa laman saavuttamatta mitään kansakunnan kannalta tärkeitä tavoitteita. Päinvastoin se ajaa nyt OECD:n mukaan kuudenneksi parhaan terveydenhoitomme järjestelmään haaksirikkoon ja kuristaa demokratian perusyksiköt kunnat käsitteellisten maakuntien organisaatioiden ikeeseen.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)