Niihän minä luulin, ettei sairaalareissu ollut pikakeikka. Rautakoura sosiaaliohjaaja osastolääkärin avustuksella passitti kuitenkin isän tuttuun dementialaitokseen. Selatessani muistelmieni käsikirjoitusta dementialaitoksen sänkyn reunalla muisitiini pulpahti yhteiskouluun pyrkimiseni. Sanelun mukaan kirjoittamisesta ei tullut mitään. Vastikään Haapajärvelle tullut maisteri Elsa Kettunen kierteli pulpettien väleissä ja ihmetteli kovalla ja kirkkaalla äänellä kirjoitustani ja jäi lopuksi seisomaan pulpettini viereen. ”Kirjoittakaa maa on niin kaunis. Oletteko kuuro!” Kirjaimet menivät sekaisin ja jälki oli sen mukaista. Sitten hän totesi painavalla äänenpainolla, että minua vaivaa sanasokeus.