Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.


2485. Uran luojat - kaivutöihin

Joskus arkikeskusteluissa varmaan itse kukin on tullut maininneeksi uran luomisen esimerkiksi: ”Hän on luonut hyvän uran etenemällä osastopälliköksii saakka.” Kielitoimiston sanakirja mainitsee ura sanan etymologiasta, että ura merkitsee esimerkiksi äänilevyn uraa, jossa neula kulkee. Se voi merkitä myös työssä saavutettua etenemistä esimerkiksi hänellä on pitkä ura lääkärinä. Uran luonti käsitteenä on liian determinististä, ennalta ohjautuvaa, suunniteltua ja päätettyä. Usean kohdalla on sattuma tai sattumat vaikuttaneet, miten henkilö on ajautunut, joutunut, tullut tilaisuus siirtyä toisenlaisiin tehtäviin. Usein on kyse henkilön oman käsityksensä mukaan paremmasta tehtävästä. Toki on myös tapauksia, jossa henkilö on siirretty sivuun tärkeältä paikalta vähempiarvoiseen tai peräti saanut potkut ilman tieto seuraavasta työpaikasta. Yllä oleva tekstin lähtökohta on palkkatyöntekijän. Perheen äidillä tai huoltajalla taikka esimerkiksi maanviljelijällä tai pientilallisella ei tule ens

2484. Irlannin hallitseminen on helppoa, mutta se on hyödytöntä

Annamari Sipilältä oli hieno kuvaus päivän HS:ssä brexitistä, sen eri käänteistä ja brittien tunnoista eroa kohtaan. Artikkeli vahvisti tosiasiaa, että eron kanssa nyt vain elettävä. Todennäöistä on, että tunnetasolla eron vaikutus britteihin on syvähkö, mutta menee nopeasti ohi vaihtuen pragmaattisiin tullaus-, maahantulo-, standardisointi-, oppilasvaihto-, yhteistyöorganisointi-, työehto-, maahanmuutto-ongelmiin. Optimisti sanoo, että kaikista voidaan neuvotella ja ratkaisut löytää. Näin on. On melko varmaa, että nämä lisäävät kuitenkin kertamenoja, mutta ennen kaikkea pysyviä juoksevia kustannuksia. Ne voivat vuosien mittaan nousta kumulatiivisesti satoihin miljardeihin euroihin. Ei ole epäilystäkään, ettekö Britannian suuri bruttokansantuote kestäisi tätä, mutta jostakin se on pois. Ilkeämielisesti voitaisiin vastavetona laittaa brittibussin kylkeen, että maksamme 400 miljoona euroa päivässä brexitin aiheuttamista lisäbyrokratiasta ja yhteistyömahdollisuuksien monimutkaistumisista

2483. Karismaa ei kasva kuusen oksilla

Karisma ei ole sähäkkyyttä ja asioiden potkimista teen päin. Se ei ole myöskään Hitlerin  tuntien jatkuvia raivon purkauksia. Se ei ole Stalinin kivikasvoista monotoonista tuomiopäivän julistusta. Mannerheimia pidetiin karismaattisena, mutta historian löydökset kuvaavat hänen olleen pikemminkin maneerit hallitseva upseerikokotti kuin teoillaan vaikutuksen tekevä sotapäällikkö. Karisman luonteesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta viime metrillä ne kääntyvät kuvamaan asianomaisen henkilön luonteenpiirteitä. Monella on mielessä  käsitys ja samalla ehkä osoitettavana esimerkki karismaattisesta henkilöstä. Hetken mietiskelyn jälkeen saattaa tulla johtopäätökseen, että karisma ei riippu henkilön koulutuksesta, ei yhteiskunnallisesta asemasta eikä rodusta ja väristä tai teon merkityksellisyydestä. Karisman näkyminen voi vaihdella pään nyökkäyksestä kirveen varren vestämisen kautta tuotekehityksen tai sotaoperaation johtamiseen. Lähihistorian kuuluisin karisman opiskelija oli Margaret That

2482. Pitäisi puhu mieluimmin kehon luun ja lihasten osuudesta painosta, rasvasta ei olde niin väliä

Sanotaan, että katseet eivät tapa ja puheet vahingoita, mutta se on puppua. Loukkaavat teot otetaan joskus vastaan mieluimmin satuttavat sanat, koska niiden vaikutus voi upota siihen osaa aivoista, joka virittää säännöllisin väliajoin mielen muistamaan viestintuojan pahan kosketusta. Pahat teot ovat kertaluonteisia ja niillä on usein tunnistettava syynsä.   Ne rajoittuvat tiettyyn lukumäärään, jolloin niistä voidaan sopia tai uhrille tuo lievennystä monen julkituoma paheksunta taikka tuomioistuimen tuomio. Ne näkyvät. Tietenkin fyysistä kipua ja loukkaantumisia aiheuttavat teot ovat ankarasti paheksuttava ja oma   rangaistava kategoriansa. Sitä vastoin pahat sanat usein sanotaan monesti kahden kesken ilman läsnä olevien myötätunnon vaimennusta. Niin sanottu lihavuus on asia, jonka syytä ei ulkopuolinen ei voi tietää ja ei siis ole syytä arvostella. Se voi johtua mm sairastavuus-, mentaali- ja kulttuurisyistä sekä aineenvaihdunnasta, geneettisistä, biologisista ja fysiologisista syistä.

2481. Vanhalle daamille ei mikään tapahdu sattumalta

Jätetään kunnianarvoset daamit aluksi rauhaan. Joka tapauksessa sattuman tai hyvän tuurin joskus sanotaan vaikuttaneen onnelliseen tai hyvään lopputulokseen. Suuressa mittakaavassa voidaan aprikoida esimerkiksi, vaikuttiko hyvä onni II maailmansodan Saksan sodankäynnin alkumenestykseen ja tappion alkuun, jota kesti sodan loppuun asti. Onneen se vaikutti. Saksan hyökkäys Ardennien yli Ranskaan oli hyvästä tuurista kiinni monella tavalla. Ensiksi Hitlerin lähiesikuntaan kuuluivat sattumalta hyökkäyshenkisset sotapäälliköt Manstein ja Guderian, jotka houkuttelivat epäröivän Hitlerin tähän uhkarohkeaan panssarihyökkäykseen läpäisemättömänä pidetyn Ardennien metsäisen vuoriston yli Ranskaan. Hyökkäys onnistui pilvettömänä päivänä yhdenkään liittoutuneen lentokoneen häiritsemättä kapeaa tietä matkaavaa kolonnaa. Se ratkaisi Saksan alkumenestyksen Stalingradin saakka. Sattuma korjasi satoa natseille. Toista oli neuvostoliittolaisten valtava vastahyökkäys kevät talvella 1943 alussa. Siinä satt

2480. Siirtomaavaltapolitiikasta finanssipolitiikkaan

Siirtomaavallan aika ja m aailmansodat ovat muokanneet eri maiden asenteita ja maiden kansalaisten vaihtelevaa suhtautumista muiden maiden kansalaisiin. Keskivertobritti nuori liikkuessaan maailmalla kyllä suhtautuu vierasiin ihmisiin ja oloihin, kuin ne olisivat jotenkin heitä ala-arvoisempia. Tämä voidaan panna nuoruuden tiliin. Ruotsalaiset käyttäytyvät sivistyneen kohteliaasti meihin suomalaisiin. Tämä kaltaisia analogia esimerkkejä on maan kolkat pullollaan, missä toisen kasakunta suhtautuu naapuriin alta kulmain. Siirtomaavallan aika oli eräs historian prosessi muokkaamaan asenteita. Britannia suurimpana emämaana muokkasi asenteita isäntämaana alusmaita kohtaan, mikä näkyy esimerkiksi vastikään nähty tv-draamassa. Alusmaa sana oli käytössä meillä Suomessakin 1950-luvulla kansakoulun maantieteen tunnilla. Ehkä kaikkein räikein tapaus oli Belgian Kongo, jonka Belgian kuningas Leopold II omisti henkilökohtaisesti. Keskiajan lopun suursodat, esimerkiksi Ruotsin Kustaa II Aadolf 1

2479. Tyytymättömyys elämäänsä ja kateus menestyvään naapuriin on kuolettava yhdistelmä

Ihmisluonteeseen usein liitettävä kilpailuhenkisyys on saanut liioiteltuja piirteitä. Tämä ominaisuus kytketään usein homosapiens esisäämme tai ainakin viimeisimpään hahmoomme homoekonomuskseen. Täytyy heti todeta, että homosapiensyhteisö   ei ollut kilpailuyhteisö, vaan kaikki perustuu yhteistyöhön ja vähän myöhemmin työnjakoon, joka yhdistettynä maanviljelyksen taitoon teki ihmisistä ylivoimaisen luonnon eliön. Tähän evoluution tulokseen meidän pitää olla tyytyväinen, mihin meillä itsellä ei ole osa eikä arpaa eikä osuutta nykykeskeiseen draiveri minään, joka elää nyt elää luonnon saastumisen keskellä golfmailoineen ja jättiveneineen.. Meidän aivomme tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden muistaa lähtökohtaamme ja olla tyytyväinen, jos on riittävästi   ruokaa, lämpöä ja läheisyyttä. Yläviitteenä on kuitenkin muistettava, ettei kaikilla näin ole. He joilla perusasiat on kunnossa, on naurettavaa hamuta lisää ja lisää, sillä tällä metodilla ei ole ylärajaa, vaan se lähestyy ääretöntä. Ei tar

2478. Oma tai naapurin kokema ei kelpaa mediassa esitettäväksi yleiseksi todeksi

”Eräs mies soitti Akaalta ja kertoi, ettei päiväraha riitä elämiseen ja olisin kuollut nälkään ilman puolisioni palkkaa.” Poliitikot käytävät hyvin usein tällaista toridataa eduskuntakeskustelussa kantansa perustelemisessa. Samaa metodia soveltavat toimittajat lisääntyvässä määrin. Heille on sattunut joku tapaus tai heille on eräs henkilö kertonut sattuman, joilla he perustelevat pontevasti esittämäänsä mielipidettä. On selvä, ettei yksittäistapaus ilmaise seikan uskottavaa tilaa.   Seikan totuusarvon merkitys näin yritetään saada kuulijan tietoon laajassa merkityksessä, siis totena monille. Menettely on samankaltainen neronleimahdus, jos kerrotaan lottoamisen kannattavan, koska naapurin mies voitti juuri sillä sata euroa.  Lehden toimittajien näppäimistöön tämä metodi on iskeytynyt syvälle heidän kertoessa omia kokemuksiaan arkiasioista. Mitä jonkin toimittajan kotitapahtuma kenellekään kuuluu tai ketään kiinnostaa. Ulkopuolinen voi epäillä näissä tapauksissa toimittajan sortumista jo

2477. Kokoomuksella on rotevan miehen tauti

Kokoomukselta puuttuu puhti. Työhaluja kyllä olisi, mutta työpaikkaa se ei saa mitenkään hankittua. Orpo yrittää hankkia työnäkymää äänestäjäkenttään myötäilemällä koronan hoitajien tartuntatautilisää, ei kuitenkaan Kataisen tyyliin lahjomalla heitä palkan korotuksilla. Puolueen ärhentelyn vaimeneminen  rokotuksen suojavalliin ärsyttää kokoomuksen eduskuntaryhmän jouluevankeliumin katseluun televisiosta. Perussuomalisilla on laiskan ja leuhkan miehen nivelrikko. Tähän tautiin puolue on keksinyt kainalosauvat painaa rahaa ulkomaan avun lakkauttamisella. Mielikuvituksissaan se on tällä menetelmällä rahoittanut ja jo osin toteuttanut kaikki muut vihreän energian kohteet paitsi uudistetun kaupunki kepun eli   kapukepun rumpuprojektit, joita eivät horjuta väestön kiihtyvä muuttoliike kaupunkeihin ja pikkuteiden yksityistäminen.

2476.Toimittajan poliittinen kolumni päivän HS:ssä

Pitää heti todeta, etteivät kolumnit ole mitään mietintöjä, kuten Pokan asuntopoliittinen ohjelma. Se koki mahalaskun päätyessään ehdottamaan aiheen edelleen selvittämistä, toki tutkimukset muodossa. Monet poliittiset kolumnit ovat satuja politiikan maailmasta, jossa lukija saa aineksia harrastukseensa keskustella poliittisista kysymyksistä niillä areenoilla, missä hän viihtyy näiden kysymysten retorisena hämmentäjänä. Tämä taas on hyväksi politiikan repimisestä pilvistä maan pinnalle kansalaisten käsittelyyn. Tällöin kolumnit tekevät hyvän työn ihmisten haastamiselle ottamaan kantaa politiikkaan yhteiskunnallisiin kysymyksiin horisonttina aito kansalaisyhteiskunta. Tämä on puolestaan kanava saada ihmiset laajemmalla rintamalla kiinni poliittiseen työhön Dokumentaristi voi tyrmätä kolumnit niiden pohjautumisella näkemyksiin ja viittauksilla tuntemattomiin tietolähteisiin. Tälle kritiikille ei ole perusteita, koska kolumnien luonteeseen kuluu välttämättömänä osana tällainen menettely.

2475. Lauantain Ylen aamu Tv-ohjelman naisvaltaisuus ihmetyttää

Lauantain Ylen aamu TV-ohjelma on sopivan rento ja asiasisältöinen päivälle leppoisan potkun tarjoava pläjäys. Se on myös sisällöltään monipuolinen takertumatta jonkin päivän pointin jahkailuun. Se vain ihmetyttää, miksi sen kirja-arviointi-osiossa lähes aina haastatellaan naista. Ei tämä havainto tietenkään vallankumousta aloita, mutta jonkin veran ihmetystä. On turha lähteä esittämään tilanteeseen syitä. Niitä täytyy kuitenkin olla, sillä todennäköisyyden lait johtaisivat ristiriita tilanteeseen.  

2474 Asianajajan oppitunti

Ota mies hyvä asento ja kuuntele. Suomen kansa, maat, pellot, joet, järvet ja maat ja metsät ja kaikki olemassa oleva on lain kouralla asetettu kukin omaan lokeroonsa ja raameihinsa, jossa kansan, kansalaisen ja eri toimijoiden on pysyttävä. Jollet pysy, seuraa rangaistus, jollei laintuntija sinua pelasta. Tämä perustuu siihen että, vaikka kuinka ja miten tarkasti lainsäätäjä sinun toimintaasi rajaa ja vaikka kuinka suuri juristilauma rajoja pykälillään asettelee, sinne jää aina alueita, jotka jäävät elämänpiirin ulkopuolelle tai rajaus jättää katvealueita, joista ei mainita mitään tai mainitaan, mutta puutteellisesti tai ristiriitaisesti. Ja onpa tapauksia, joissa yhtä tapausta, esimerkiksi varkautta määrittelee monta osin päällekkäistä tai rinnakkaista taikka eri arvoista lainkohtaa. Minä rakastan tällaista lainviidakkoa, minä elän sillä, koska osaan liikkua siinä, lopetti asianajaja.

2473. Brexitin mukana Eurooppa menettää aivopääomaa

Vaikka kuinka olisi epäobjektiivinen, on myönnettävä Britannialla olevan merkittävää kapasiteettia luonnonteissä ja myös filosofiassa. Newton ja Darwin olivat aikansa neroja ja heidän perintönsä ovat lahja ja moottori kehitykselle. Tekniikan kehityksessä välttämätön integraalilaskenta oli Newtonin käsialaa ja evoluution merkityksen esiin tuomisessa Darwin oli keskeinen hahmo. Britannia ratkaisi teollisuuden ja asumiseen energian kysynnänkasvun kehittämällä höyrykoneet pumppaamaan vettä kaivoksista. Veden tulo hiili- ja metallikaivoksiin oli aiemmin ollut ylipääsemätön ongelma laajentaa kaivoksia, vaikka louhittavaa oli vielä runsaasti jäljellä. Kehittynyt höyrykone oli valtava loikka konepajateollisuudelle rakentaa elintärkeitä rautateitä ja myös sotakalustoa. Tämä näkyy tämän päivän historiassa kuten Intiassa, Afrikassa ja Australiassa sekä karmeassa atomipommissa. Ajankohtaisessa koronarokotteen kehittämisessä Britannialla on tärkeä rooli. Britannian pätevyyden lähtökohdat juontuvat

2472. Urheilu ei ole enää leikin asia

Moniin vuosikymmeniin urheilu ei ole ollut leikin asia. Kommunismin vallassa elävät pyrkivät sillä luomaan hyveellisen ja puoleensa vetävän imagon maan maineen. Niinpä kylmän sodan aikana yleisurheilu- ja palloilukentät toimivat kommunismin aatteen näyttäytymis- ja peliareenoina. Menestymisen avulla maa sai kiistatonta positiivista propaganda-arvoa maailmanlaajuisesti. Monetarismi iski myös urheiluun riisuen urheilusta sen vähäisenkin aatteellisen slogan ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”.   Slogan on kääntynyt maiden talouden iskulauseeksi. Maat, jotka eivät täytä iskulauseen ehtoja, pyrkivät armottomalla vimmalla saavuttamaan muut maat ihmisoikeuksia polkemalla ja luonnon varoja säästämättä. On myös elegantimpia urheilumenestyksen konsepteja. Lähinaapurimme Norja on tämän asian suurlähettiläs. Maassa alkoi 1970-luvun lopulla sen merialueilta löytyvien raakaöljylähteiden ansiosta ennennäkemätön rikastuminen. Se näkyi Suomessa hyvin pienissäkin asioissa, kuten seminaarien osallis

2471. Presidentti otti kantaa oikeuslaitoksen kehittämiseen

Presidentin sisäpolitiikan johtamisroolin vahvuus on vaihdellut Kekkosen intensiivisestä Relanderin olemattomaan puuttumiseen päivän politiikkaan. Suomen valtiojärjestelmä on sallinut, kestänyt ja jopa vaatinut vaikeissa tilalanteissa presidentin puuttumista sisäpolitiikkaan. Nykyinen perustuslaki määrittelee, että presidentti ja eduskunta yhteistyössä johtavat ulkopolitiikkaa. Luontevana keulakuvana presidentti toimii arvojohtajana. EU- ja sisäpolitiikka on jätetty kokonaan eduskunnan ja hallituksen tehtäviksi. Viimepäivien presidentin kannanotot esimerkiksi oikeuslaitoksen kehittämisestä herättävät jonkin verran kysymyksiä, onko presidentin vallan käyttö liukunut sisäpoliittisiin asioihin. Kannanotot tuntuvat kyllä hyvin perustelluilta ja järkeviltä mutta, onko niiden esittämä instituutio oikea orgaani esittämään niitä. Jos konsultilta kysytään, niin no problems. Toisaalta voi olla niinkin, että presidentti on esittänyt niitä yksityishenkilönä, jolloin näiden kannanottojen antamisess

2470. Sotelaiset älkää riidelkö tiellä

Presidentti Koivisto jossain tilanteessa tuli lausuneeksi, että matka on tärkeämpi luin päämäärä. Tämä on usein totta. Mutta on meillä suuriakin hankkeita, jossa matkaa on tehty parikymmentä vuotta ilman päämäärän saavuttamista, vaikka sitä on hoettu koko matkan ajan. Hanke on tietysti sote, joka on koko ajan huutanut oikea-aikaisia kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluja asiakkaille. Soten kehittämisen synkkä historia on kietoutunut sotkuiseksi vyyhdiksi. Tämä sen vuoksi, että päämäärä ja siihen liitetyt tavoitteet eivät kykene tai niillä ei ole edellytyksiä ohjata prosessia. Tällöin pahimmassa tapauksessa prosessi alkaa pyrittää itse itseään. Näin on aiemmille sote hankkeille käynyt. Raamatussakin sanotaan, että älkää riidelkö tiellä. Aikoinaan ministeri Penna Tervo lausui saman toivotuksen. Nyt kun sotessa edetään step by step menetelmällä päämääräkin ehkä saavutetaan. Täytyy kuitenkin huomata eräät toimialat perustuvat prosessin päämäärän yhteen kietoutumiseen. Tyypillinen täl

2469. Mihail Kutuzov ja Boris Johnson rajaneuvottelijoina

Ehkä jokainen meistä tietää, mistä   brexitistä on kysymys ja ehkä monet missä vaiheessa neuvottelut nyt ovat. Harvempi muista historia opinnoistaan mikä mies Mihail Kutuzov oli. Hän oli Venäjän armeijan komentaja Napoleonia   vastaan 1800 luvun alussa. Sodan loppuvaihe Venäjän voitoksi oli merkillinen. Kutuzov voitti ei ainoastaan perääntymällä vaan komentamalla joukkoja, joita ei ollut olemassakaan ja paikoista, joissa ne eivät olleet milloinkaan käyneet. Siis täydellistä harhauttamista. Brexit neuvottelujen loppuvaihe saattaa saada kutuzovimaisia piirteitä, etenkin kalastusoikeuksissa, missä pohditaan saamattomia saaliita ja niistä ammennettuja pohjattomia rahareikiä. Kumpikin osapuoli esittää relevanttien ehtojen lisäksi vaatimuksia, joita ei missään aiemmissa analogisissa tilanteissa ole ollut mitään näyttöarvoa. Neuvottelijoiden pitäisi kysyä neuvoja Mihail Kutuzovin perikunnalta.

2468. Tekoäly (GPT-3) romaanin kirjoittamisen apuna

Olen kaivannut tekoälyltä apua esimerkiksi sen muistamiseen, minkä tyyppiseksi henkilö A on muodostunut kirjaluonnoksen edellisten kuvausten perusteella. Tästä seuraa looginen jatkokysymys, miten aiemman kirjotetun perusteella seuraava kohtaus tulisi kirjoittaa tai ainakin sille ehdotuksia tai vaihtoehtoja. Nyt olen joutunut pitämään apulistoja tapahtuminen kuluista ja henkilötyypeistä pysyäkseni kärryillä kirjoittamistani. Tämä siksi, etten kirjoita päivässä kuin kaksi kolme tuntia ja sillionkin kaikki on vain luonnosta, jota joutuu vähän väliä kelaamaan alusta loppuun, jotta jonkinlainen kokonaiskuva säilyisi päässä. Luulisin, etteivät kokeneimmat ja nuoremmat kirjoittajat tarvitse tällaisia apukeinoja. Ja voi olla niin, että tällaisia tekoälyjä Suomessa onkin. HS:n 2.12. tiedeosastolla on kerrottu GPT-3:sta, joka näyttää ylittävän reilusti kirjoittajan vaatimukset.

2467. Lainsäädännön taso, jäätynyt ongelma ja matematiikka

Tänään HS:n vieraskynäosiossa Antti Keinänen ja Petri Uusikylä ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007620407.html ) käsittelivät ansiokkaasti suomalaisen lainvalmistelun tasoa. Tämä on toinen julkisen vallan kylmentyneistä ongelmista. Toinen on vaikuttavuuden arviointi. Lainsäädännöllä sanottu on olevan verrokkikohteita matematiikkaan. Siinä on hieman perää. Matemaattisen lauselman ongelman, (yhteiskunnallisen epäkohta) todistaminen (poistaminen) perustuu hyvin pitkälle aiemmin todistettujen aksiomien varaan. Aksioomaa ei tarvitse todistaa, koska se on jo todistettu. Pitkässä lauselmassa (laissa) riittää osata operoida aksiomeilla ja oikeaksi todistetuilla säännöillä. Etenemällä näin saadaan laskutoimitus ratkaistua. Uusia lakeja säätämisellä poistetaan pulmia, minkä jälkeen pulma poistuu, mutta tulee uusia pulmia ja niitä korjaamalla tulee taas uusia. Tässä kohta tulee esille yhteys matematiikkaan. Lainsäätäjä ei olekaan lain kirjoittaja, vaan yhteiskunnallinen näkijä. Hän hallitsee

2466. Hallinon siiloutuminen vai sektoreiden välinen yhteistyö

HS:n valtion talouden tarkastusviraston (VTT) pääjohtajan haastattelussa Tytti Yli-Viikarin päässä kyti selkeästi uudemman aikakauden ajatuksia kuin periteisten pääjohtajien aikeissa ja pyrinnöissä. Aiemmat poliitikkopääjohtajat edustivat näennäispuuttumista hallinnon ongelmiin. Sama koski VM:n palkkalistoilta tulleita pääjohtajia. Tuomas Pöysti ja Yli-Viikari näyttävät olevan toista maata. Näiden superyksiköiden syntyminen, mihin Yli-Viikari viittasi,  oli  melkein kafkamainen prosessi. Poliitikot katsoivat 1990-luvulla keskusvirastojen saaneen liian suuren vallan demari virkamiehineen. Ne lakkautettiin ja tilalle perustetiin informaatio yksiköitä ohjaamaan informaation avulla alaista hallintoa todellisen ohjaajan kuitenkin ollessa ministeriö. Tämähän on melkein täydellinen ratkaisu, mutta se epäonnistui, kun informaatioyksilöitä kuten Stakesiä ylenkatsottiin ja resursseissa pihtailtiin. Aivan viime vuosian niitä on alettu antaa se se arvo, mikä niille kuuluu. Yli-Viikarin mainits

2560. Yle TV 1:ssä huumekeisari asiantuntijana Sörkän suljetun osaston kehittämisessä

TV 1 käsitteli eilen Sörkan vankilan suljetin osaston tilannetta. EU on antanut monelle maalle ja myös Suomelle nootin parantaa vankien olosuhteita suljetuilla osastoilla. On hyvä, että ulkopuoliset EU ja YK:n antavat tällaisia lausuntoja. Toimin oikeusministeriössä 25 vuotta ja joka vuosi samat tahot antoivat joka vuosi lähes samankaltaisia parannusehdotuksia. Parannuksia tehtiin siinä määrin, kuin lisäresursseja saatiin. Käytännön vankeinhoidossa, jossa päivittäin kohdataan vankeja ja työskennellään heidän kanssaan, ei juuri perinteiset tehostamistoimenpiteet ole mahdollisia. Esimerkiksi ei voida vähentää rationalisoinnin nimessä vankilahenkilöstöä puoleen tai lähettää luottovanki yksin silmän painemittaukseen. Vankila on osastoitu monestakin eri syystä. Esimerkiksi karkaamisriskin, pelkäämisen tai jengitoiminnan takia taikka digivälineillä rikollisen toiminnan jatkamisen estäminen takia ulkomaailmassa. Uutisissa pisti erityisesti silmään huumerikollisen esiintyminen vankien puolusta

2559. Eilisessä A-studiossa Vastaamo asiassa syytettiin väärää miestä

Elisen A-studio paljasti karulla tavalla, miten Vastaamon inhottavan tietomurron syy pääosin langetettiin laitoksen entiselle toimitusjohtajalle. Hänet on jo erotettu ja hän on syvästi pahoitellaan murron aiheuttamasta henkisestä pahoinvoinnista jopa kymmenille tuhansille psykoterapian asiakkaille. Valviran johtaja Markus Henriksson toi esille Vastaamon kuuluvan tietosuojassaan B ryhmään.  Miten on mahdollista, että toimialaa valvoja on tyytynyt Vastaamossa B-tason tietosuojaan,  jossa suojataso on huomattavasti alempi kuin esimerkiksi A-luokan Kanta potilasjärjestelmässä? Kannassa potilaan henkilötiedot ovat eri järjestelmässä, kuin hänen terveystietonsa. Kannassa potilaan henkilötietoja yhdistään terveystietoihin satunnaisesti muuttuvalla koodistolla. Tällöin ollaan jo lähellä saksalaisten toisessa maailmansodassa käyttämää Enigma salausjärjestelmää. Tämä oli murtamaton kaikista päinvastaiseen viittavasta huolimatta. Valvira valvoo Vastaamon toimintaa lähinnä informaatio-ohjaukse

2558. Jos brexit toteutuu, se köyhdyttää EU:n osaamispääomaa ja vaikeuttaa kauppasopimusten solmimista USA:n ja sen liittolaisten kanssa

Britannia on antanut valtavasti potkua Euroopan taloudelliselle kehitykselle teollisesta vallankumouksesta lähtien. Imperiumiaika siihen sisältyvine epäeettisine vaiheineen on luonut Europan ja Amerikan taloudellista pohjaa. Britannia oli pitkään Euroopan ja koko tunnetun maailman biologian, lääketieteen ja teknillisen kehityksen moottori. Newton yksi maailman neroista keksi mm. teollisuudelle uuden vallankumouksellisesti uutta luovan differentilali- ja integraalilaskennan.   Yliopistojen kidoista tuli joukoittain oppineita ja joutilaina aatelistoa harjoittamaan tiedettä ja keksinnöllisyyttä mm. rokotukset, sekstantti ja höyrykone pumppaamaan vetää kaivoksista. Valittakoon Trump tai Biden, Brexitin toteutuessa on ilmeistä, että Britannia ja Yhdysvallat yrittävät kauppasopimustensa sivutuotteina hämmentää EU:n asemaa niissä heikoksi. Se on normaalia kauppastrategiaa. Brexitin jälkeistä kauppapoliittista tilannetta Kiinassa ja Itä-Aasiassa vaikeuttaa tämän alueen häilyvä ja epävakaa poli

2557. Poliittiset nimitykset polttoaineina sähkön siirtohinta- ja maskisopassa

Energiaviraston käsittämätön sähkönsiirron hinnoitteluvirhe ja kasvomaskisotku voivat kummuta poliittisista virkanimityksistä Energiaviraston siirtohintamallin laadinnassa vuonna 2014 oli keskeisesti mukana kokoomustaustaisen päällikkö. Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja sanoi eilen tv-uutisissa, että näistä hinnoitteluvirheistä pitää oppia. Energiavirasto oppi nopeasti kyseisen päällikön istuessa nyt TEM:ssä energia-alan päällikkönä samaan aikaan, kun THL:n kokoomustaustainen pääjohtaja hämmentelee maskisoppaa. Poliittisilla virkanimityksillä on pitkät varjot etenkin, jos lamput matalalla.

2555. Saksan muuri ja DDR

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa

2554. Hallituksen kolme kovaa luuta

Hallituksen viimepäivien tärkeiden hakkeiden käsittely mediassa paljastaa kolme kovaa luuta: Vanhasen, Saarikon ja Marinin Vanhasen ”suostuminen” valtiovarainministeriksi melkein musertaa opposition kritiikin elvytyspakettiin ja tulevaan budjettiin. Vanhasen valtava kokemus vaimentaa kritiikin, vaikka sanoittaminen joskus hiukan horjuu. Tähän jos mihinkään sopii: kokemus on valttia. Tämä näkyy mm. siinä, kun hän vastaa eduskunnassa, hän ei ryntää suorää päätä puhmaan, vaan ajattelee puhumisensa siällön ennen sanomistaan. Saarikko on politiikan nuori nero. Hän puhumisellaan pyörittää vaikka pallon kuutioksi ja kuution palloksi kadottamatta sanomisensa selkeyttä, ei palloa eikä kuutiota. Se ei ole opeteltu malli, vaan on suuri kiusaus ajatella hänen saanen sen synnyin lahjana. Marinin johdonmukainen selkeys asioiden vaikeutuessa ja ongelmien monimutkaistuessa ei ole kadonnut mihinkään. Vähän liioitellen sanottuna: asian esittäminen on kuin yhtä suurta laskutoimitusta, joka päättyy tuloks

5553. Keskusta siirtyy tulosjohtamiseen

Tänään on Keskustan puheenjohtajan vaalipäivä. Tunnetusti Keskustan entinen puheenjohtaja Juha Sipilä johti tai  ainakin yritti johtaa Keskustaa tulosjohtamisen periaatteiden mukaan. Tulos, tai ulos. Hän joutui ulos tai  pohjoispohjanmaan murteella sanottuna kartanolle. Tämä johtamisaate ei kuitenkaan ole kokonaan   puolueelta unohtunut, sillä eilen somerolainen Mauri Ikonen puheenvuorossaan vaati, että puoluetta pitäisi ryhtyä  johtamaan tulosjohtamisella, jossa asetettaisiin tavoitteet ja niistä raporaisiin niistä vastaaville elimille ja henkilöille. Moni kaipasi myös Helsinkistrategian luomista, jolla pääkaupunkiseudun aluetta kokonaisuudessaan kehitettäisiin ja alueen mahdollisuuksia toimia yhtenä kansainvälisyyden ja sen kasvun moottorina. Tällöin Keskustan kannatus myös tällä alueella kasvaisi Myös rahapelikoneiden poistamista kaupoista vaadittii useassa puheenvuorossa. Jäädään kuulolle, miten aloitteissa käy.

2552. Orpolla Marinia paremmin tiedossa metsäteollisuuden ongelmat

Metsä Groupin   pääjohtaja Illka Hämälä ja Sanna Marin ovat keskustelleet alan haasteista ja valtion roolista niissä. Hämälä kertoi Ylellä Marinin ymmärtävän metsäteollisuuden ongelmakohtia ja olleen yhtä mieltä hänen kanssaan niistä ja että hallitus yhteistyössä pyrkii etsimään keinoja parantaa alan kilpailukykyä. Pari päivää sitten Orpo julisti IS:ssa, ettei Marin ymmärrä mitään metsäteollisuuden ongelmista. On vaikeaa ajatella Orpon olevan Hämälää paremmin periä alan ongelmista. Se voi tietenkin olla mahdollista, jos Orpon käyttämät konsultit ovat tulleet siihen tulokseen.

2551. Eilisen A-studion mukaan alainen hyväksyy esimiehensä matkat ja laskut

A-studiossa keskusteltiin pääjohtajien matkustamisesta ja ulkomaille kohdistuvien matkojen matkakuluista. Pääjohtajat joutuvat matkustamaan virastonsa toimialan kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin. Jos niitä on paljon, matkojakin on paljon. On myös kansainvälisiä tilaisuuksia, joissa käsitellään hallinnon kehittämistä, sen yleisiä uusia virtauksia ja strategiota. Näihin on myös pääjohtajien aiheellista osallistua. Sen sijaan matkamääräysten ja laskujen hyväksymistä käsittelevä istunnon osuus herätti ihmetystä. Esimerkkinä käytettiin Valtiontalouden tarkastusvirastoa, jossa viraston taloushallinon korkea virkamies/virkanainen hyväksyy pääjohtajan matkamääräykset ja matkalaskut. Juontaja ihmeteli menettelyä, jossa alainen hyväksyy esimiehen matkat ja niistä johtuvat maksut. VM:n alivaltiosihteeri Nerg puolusti menettelyä sillä, että alainen tekee tämän virkavastuulla. On helppo kuvitella, mitä tapahtuu virkamiehen kieltäytyessä allekirjoittaamasta pääjohtajan matkamääräystä. On

2470. Elisessä A-studiossa Kulmuni muisteli, Saarikko sanoitti

Elisessä A-studiossa Keskustan puheenjohtaja ehdokkaat ottivat reilusti ja nätisti mittaa toisistaan. Kuten juontaja totesi, linjaeroja ei juuri löytynyt, mutta sanoittamisessa ja esiintymisessä oli selvät erot. Kumpikin kertoi tottuneesti Suomen edusta ja siinä työpaikkojen ja työllisyyden tärkeyden sekä valtion velan aisoissa pitämisestä. Löytyi kuitenkin selvä ero. Kulmuni toisteli johdonmukaisesti yleistä tarinaa maan talouden kuntoon saattamisesta ja sitä kautta koko Suomen ja etenkin syrjäseutujen olojen parantamista. Olemuksesta välittyi, että hän oli jossain määrin etukäteen opetellut agendansa. Se ei tietenkään ole mikään pahe. Saarikko kertoi samat tiedot, mutta hän puhuessaan ajatusprosessillaan työsti koko ajan sanoittamistaan. Niinpä hänen viestinsä ei vaikuttanutkaan ulkoa opitulta, vaan juuri siihen tilanteen formuloidulta viestinnältä

2465. On monenlaisia tapoja valmistautua kehysriiheen

Kehysriihi kehittyi tarpeesta luopua valtion massiivisesta viiden vuoden tähtäyksen toiminta- ja taloussuunnitelmasta (KTS). Jokaisen valtion viraston, laitoksen ja ministeriön piti sellainen laatia joka vuosi. Hyvää pitkäjänteisyyden asiaa ajavat suunnitelmat tukahtuivat lopuksi niiden turhauttavuuteen ja koettuun tarpeettomuuteen. Ajatus oli hyvä olla tukemassa vuotuisen budjetin laadintaa yli budjettijakson näköpiirin. Budjetointiuudistuksen osana budjettiriihi ja KTS-prosessi yhdistetiin, mikä oli hyvä ratkaisu. On ymmärrettävää, että jokainen virasto ja ministeriö kerää paukkuja kehysriiheen omien resurssien määrän kasvattamiseksi. Tämä on oikeastaan niiden velvollisuus ja hyvän virkamiesmoraalin mukaista. On mielenkiintoista, kuin eräät laitokset joka vuosi vuodesta toiseen julkaisevat kehysriihen kynnyksellä selvityksiä siitä, milloin mihinkin kohtaan ja milloin milläkin perusteella tarvitaan lisäresursseja. Poliisiorganisaation toimi tässä asiassa esimerkillisesti. 

2464. Tämän takia kokemus on laadukkaan johtamisen perusta

Johtamiskoulutusta Suomessa saa kauppakorkeakouluista ja yliopistoista sekä ammattikorkeakouluista. Eräillä valtiolla on oma virkamiesjohtamiskoulunsa kuten Ranskalla ENA. Suomen kunnilla ja valtiolla on vuosikymmeniä ollut omat johtamisen koulutuksen yksikkönsä. Myös suurilla yrityksillä on omansa. Koulutustarjontaa siis on. Miksi kuitenkin usein laadukkaassa johtamisessa parasta on kokemus? Viimepäivinä on paljon ollut esillä faktoihin perustuva johtaminen. Nyt siis voisi ymmärtää, että hyvän johtamiskoulutuksen saanut pystyy johtamaan hyvin, kun hänellä on validit ja riittävät faktat hallinnassaan. Näin varmaan monessa tapauksessa onkin. Mutta mitä korkeammalla tasolla ja monimutkaisemmassa toimintaympäristössä johtaja työskentelee, sitä suuremmalla syyllä faktojen on saatava merkitys johtajan mielen ja pään sisällä. Vasta silloin kun faktat saavat merkityksen ja johtaja pystyy muodostamaan näkemyksen, miten toimitaan, hän on vahvoilla. Näkemyksen muodostamisessa tarvitaan laaja

2463. Kosmoksen alkuräjähdyksen synty

Yleisesti hyväksytty lähtökohta on avaruuden kaikenlaisen säteilyn ja aineen syntyminen alkuräjähdyksessä 14,4 miljardia vuotta sitten. Tämän seurauksena kappaleet sinkoituivat avaruuteen kiihtyvällä nopeudella muodostaen samalla vetovoiman ansiosta erilaisia ja kokoisia avaruuskappaleita ja säteilylähteitä jatkuvasti muuttuvassa avaruuskartassa. Se jo tiedetään varmana toisi asiana, että aurinkokuntamme syntyi näin massan alettua kertymään alkuvaiheessa olevan aurinkomme läheisyyteen ja osan syöksyessä alkuaurinkoomme. Osasta massasta syntyi planeettamme auringon muuttuessa jättiläismäiseksi ydinvoimalaksemme. Kysymys kuuluu, miksi avaruus massoineen laajenee alati vetovoiman muodostaessa kuitenkin laajenemiselle vastavoiman? Voisiko olla niin, että äärettömässä laajenemisessa äärettömän kaukana syntyy valtavia massakeskittymiä sen tähden, koska massaa virtaa jatkuvasti ”ohi” ja osan massavirrasta valtava massakeskittymä kaappaa osaksi itseään. Kun massakeskittymiä syntyy tarvittava

2463. Joulukirkko kesällä

Monet haluat eliittiin ja sen tarjoamille korkea profiilisille näyttämöille ja ilmapiireihin. Se voi olla jollekin kuin huumetta ja elämän tehtävän täyttymys, kun huoma kuuluvansa ainakin joskus arvoistaviensa ihmisten seuraan. Kuvaavaa pyrkimisestä arvostettuun seuraan oli valtiovarainministeriön pomohenkilöiden kilpailu kutsukorteista joulukirkkoon muutaman metrin päähän huipuista. Tämä tuli mainiosti esille luovuttaessani korttini eräälle henkilölle.

2460. Timo Soinin uuden puolueen perustamispuheet

    Timo Soini on syntynyt 1962, joten iän ja myös tunnetun poliittisen historiansa perusteella hän on oiva mies perustamaan uutta puoluetta. Toinen näkökulma aiottuun hankkeeseen on, miten hän ja lähiporukkansa aikovat profiloitua   uudella puolueella nykyiseen poliittiseen kenttään. Soini katolilainen ja kiivas abortin vastustaja ja kuuluu maailmanlaajuiseen aamurukoislaisiin. Se on arvovaltaisten ihmisten piiri.      Soinin porukan tutka on kuitenkin suunnattava okulaarinsa lähemmäksi. Kristilliset sopivat jotenkuten hahmotellun puolueen jäsenkunnan yleismaisemaan. Vaarana tässä on möläyttelijöiden livahtaminen tunnuksen alle paasaamaan pakolaisten elättämisestä. Osa kristillisistä   saattaa salautua Soinin joukkueeseen. Sari Essayah voisi ajatella kuitenkin riskin olevan liian suuren ja sanoo kiitos ei. Pahimmassa tapauksessa Soini uusilla ideoillaan saattaisi hajottaa kristillisiä.      Mihinkään keskustan, demareiden, vihreiden javasemmiston saumakohtiin Soinin porukan aatokset

2459. Makkosen kysymykset ja Vapaavuoren vastaukset A-studiossa

     Helsingin kaupungin johtajaa Vapaavuorta on moitittu ohijohtamisesta,   ajoittaisesta aggressiivisesta leadershipista ja pikkuasioihin puuttumisesta. Ohjelmassa esiintyneet apulaispormestarit antoivat palautetta lähinnä puoluekannan mukaan.      Keskusteluun oli saatu enemmän syvyyttä, jos siinä oli aluksi esitetty pelkistetysti ylimmän johdon johtamiskaavio ilman valtuustoa ja hallitusta. Eräin osin Vapaavuori kiisti ohijohtamisen antaen ymmärtää sen olevan oisin tahallista asioihin vauhtiin panemista. Kaaviosta oli Makkosen olisi ollut kysyä, kuin alas Vapaavuori johtamishierarkia puuttuu. Ohijohtamisessaan joskus sattuvan kiivastumisensa hän selitti intohimollaan työtään kohtaan ja Helsingin parasta ajamisellaan. Tämä hänen motiivinsa toistui tentissä useaan kertaan. Tiedonkulussa on ollut ongelmia ja parantamisen varaa, hän totes.      Ei sovi epäillä Vapaavuoren antautumista työlleen. Voin sen todistaa työskennellessäni oikeusministeriön johtoryhmässä Vapaavuorten ollessa Nii

2457. Eilisessä A-studiossa Vesa Puttonen ja Sixten Korkman törmäyskurssilla

     Eilisessä A-studiossa oli mieliä avartava istunto valtion velasta, sen suuruudesta ja takaisin maksamisesta. Prof. Puttonen kauhisteli eduskunnassakin kuultuja puheenvuoroja velan takaisin maksamisen laiminlyömisestä. Hän vertasi asiaa yksityisen talouteen ja sen velan maksamiseen. Huonot ovat seuraukset ja etenkin jälkipolville. Korkman heitti takaisin, että velanmaksajana Suomen kansa on ikuinen ja mieluimmin velkaa kuin ilmastokatastrofi.      Yhteinen käsitys oli, kun globaalisti ei tehdä, ei löydy tai innostuta hyötyjä ja parempaa elämää tuotaviin investointeihin, talous ei kasva ja inflaatio on olematon. Tällöin keskuspankit ohjailevat, säätelevät näiden kahden suhdetta. Niinpä EU:ssakin ollaan tilanteessa missä ollaan. Kansallisvaltiot joutuvat parhammillaan elämään suuren velan kanssa tai niiden talous romahtaa ja keskuspankit pelastavat jne.      Tilanne vertautuu vankimäärään. Se on taakka, velka, joka valtion on hoidettava. Kun vanki tulee vankilaan velanmäärä kas

2456. Helsingin kaupungin maailman paras johtaminen on romukasana

     HS on haastatellut puhelimitse Helsingin kaupunginjohtaja Jan Vapaavuorta, apulaispormestareita ja esikuntaan kuuluvaa kahtakymmentä henkilöä. Tarkoitus oli selvittää epäilyjä Vapaavuoren mikro manageerauksesta ja ohijohtamisesta ( https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006555721.html ) .      Osan haastateltavien mielestä tämä näkyy alemman tason  johtamisessa sellaisen esimiehen ohittamisena, jonka päätösvaltan ko. asian johtaminen kuluu. Tämä on ollut toistuvaa. Vapaavuoren mukaan ohijohtaminen on ollut kaupungin edun mukaista ja ohitetut eivät ymmärrä johtamisen nykyaikaa. Hän on myös erottanut suuren joukon läsnä ollessa korkean tason virkamiehen, joka on tuntenut tilanteessa tulleensa nöyryytetyksi. Vapaavuori on syytösten mukaan ohittanut apulaispormestarit. Vapaavuoren johtamista kuvataan ajoittain impulsiiviseksi ja aggressiiviseksi. Hänen johtamistaan kuvataan myös tehokkaaksi ja aikaansaavaksi.      Tehokkuushakuisuudessaan hän näyttää pyrkivään eroon kaupungin vanhoist

2455. Poliittisten päätösten laatu on vaneeriakin ilmeikkäämpää

     Tänään HS:n Vieraskynä palstalla yliopisto-opettaja Veikko Halttunen ja tohtoriopiskelija Tiina Halttunen pohtivat, miten poliittisten päätösten laatua tulisi parantaa ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006553666.html ) . Tärkeä aihe ja hyvä kirjoitus. He toivat esiin mm vaihtoehtojen merkityksen ja optimistisesti kylläkin opposition merkityksen päätöksien laatua parantavana tekijänä. Avoimuus ja tutkitun tiedon tärkeys olivat aivan oikein myös heidän agendallaan.      Kyseen ollessa poliittiset päätökset tämä toisi aivan erityisesti asiakasnäkökulman painottamista. Tämä ei oikein käynyt ilmi kirjoituksesta. Raadollisessa todellisuudessa asiakkaina ovat vallassa olevien puolueiden äänestäjät ja jopa kuntatason oman puolueen poliitikot. Jos sallitaan erään länsimaan presidentin puheet saavutuksistaan äänestäjilleen, tutkittu tieto niistä on kaukana ja rationaalisuus vielä kauempana. Otetaan muutama esimerkki kotimaasta.      Ensiksi valtiovarainministeriössä ja sitä kautta

2454. Elisellä EK:n kyselytunnilla loisti Vanhasen kokemus

     Demarien ja keskustan politiikan pelillä tehdyt puheenjohtajavaihdokset osuivat nappiin. Tämä nähtiin eilisessä kyselytunnilla. Pääministeri Marinin sijaisena toimiva Vanhanen näytti kuskin paikan kokoomuksen lisäbudjettia koskevassa kysymyksessä.      Ensimmäisenä kokoomuksen edustaja Janne Heikkinen ihmeteli, miten demarit ovat keväällä lehdessä luvanneet 100000 uutta työpaikka ja miten Suomi rikkoo EU:n vakaus- ja kasvusopimussääntöjä, mutta missä viipyvät teot? Edustaja Orpo jatkoi samasta aiheesta tivaamalla, onko hallitus edes vakavissaan, kun ei ole esittänyt mitään konkreettista työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi. Vanhanen kysyi retorisesti, näyttääkö hallituksen koronan hoitaminen holtittomalta. Jokainen EU-maa joutuu nyt joustamaan vakaus- ja kasvusopimussäännöissä. Janne Heikkinen loppukysymyksessään palasi demareiden 100000 uuden työpaikan saavuttamisen mahdottomuuteen. Vanhasen kommentti oli lyhyt. Tämä ei ole puolueiden kyselytunti ja hallitusohjelmaa noudatetaan

2453. Eduskunnan keskustelu Mäenpään vieraslajipuheista meni mönkään

Mönkään se meni eräiden edustajien valtakunnansyytäjää Raija Toiviaisen kohdistuvien syytösten ja perussuomailaisten aiheeseen kuulumattomien puheenvuorojen takia. Kyllä kansaedustajan pitää tietää valtakunnansyytäjän kuuluvan syyttäjälaitokseen eikä tuomiolaitokseen. Sinänsä väärinymmärtäminen ei ole suuri virhe, mutta se johdatti eräiden perussuomalaisten tällä väärinkäsityksellä mollaamaan meidän tuomioistuinlaitostamme jopa korruptoituneeksi. Sitä se ei ole, vaan tuomioistuinlaitoksemme kuluu maailman kärkikastiin samoin kuin nykyinen valtakunnansyytäjä. Jostain syystä perussuomalaisten useat edustajaien tuomitseva sormi osoittikin jatkuvasti valtakunnansyytäjä Toiviaista kohti. Heitä taitaa pelottaa. Hän kuulemma puuttuu aiheetta aktiivisesti milloin mihinkin asiaan, mutta etenkin viharikosepäilyihin hän tarttuu liian ripeästi. Edustaja Tavion mukaan hän oikein kyttää, missä ja mistä löytyisi perussuomalaisia raastuvan penkille istutettavaksi. Halla-Aho syytti Mäenpään vieraslajip

2451. EU:n kriisiytyminen on tosiasia

     EU:n kriisiytyminen on tosiasia ellei noin tuhannen miljardin tukipaketin käytöstä EU-alueen kehityshankkeisiin päästä yksimielisyyteen. Tämä on niin suuren mittaluokan kysymys, että ellei EU:n teollisuus- ja kauppapolitiikan merkittävästi eteenpäin vieviä hankkeita ole jo suunnitteilla,   EU taantuu ja alkaa nykyisestä hauraisuudestaan entisestään rakoilla. Ennakkotiedot Saksasta kertovat eräiden maiden olevan hankkeita vasta nyt keksimässä. Jos laajemminkin ollaan vain keksimisasteella, paras keino rahojen käytölle on jakaa ne bkt:n suhteessa maiden keskuspankeille. Näiltä löytyvät mekanismit käyttää varat tasapuolisesti kunkin maan parhaaksi ilman inflaatiota.   Britannia ei enää ole kysymys merkki, vaan ero ilman sopimusta on selvä.  Trump voi tässä konstellaatiossa käynnistä alueella kahakan vaalikampanjansa osana.       Putinin keskittyessä löytämään ”idänpikajunan” demokratian keinot uudelleen valinnalleen, Venäjä saattaa turvautua ulkopolitiikassaan aggressiivisuusosaston

2450. Lapselle riittää yksikin hyvä aikuinen ympärillään

     Loppuun kuluneen sanonnan mukaan osaaminen ratkaisee. Ei logiikka kuitenkaan näin suoraviivaisesti mene, sillä osaaminen on hyvin paljon kiinni oppimisen osaamisesta, mihin ratkaisevasti vaikuttaa ympäristöolosuhteet. Tämän toi esille myös koronavirus lasten joutuessa etäoppimisen varaan viruksen sulkiessa koulut ja opettamisvastuuta tullessa myös vanhempien harteille. Kärjistäen hyvä ympäristö tuki ja heikko ei välittänyt      Tämä sattuman kautta tullut koulutuskokeilu vahvisti taas kerran näytön siitä, että ylemmän sosiaaliluokan lapset menestyvät alempaa paremmin opinnoissaan. Tähän on monta syytä kuten kolutusta arvostava kasvuympäristö, koulun positiivinen asema arjen keskusteluissa kodissa, avun helppo saaminen jonkin aineen ongelmakohdissa ja kaiken kaikkiaan myönteinen ja kannustava ilmapiiri nuoria kohtaan. On selvää, ettei näin kokonaisvaltaisen auvoinen tuki kaikissa ylemmän sosiaaliluokan perheissä vallitse. Yhtä selvää on, että monella alemman sosiaaliluokan perheell

2449. Saamelaisille totuuskomissio

     Ei voida sanoa yksikantaan saamelaiskysymysten olevan pohjoismaissa mukaan lukien Suomi ratkaisematta. Maassamme on luotu erilliset tietyissä asioissa itsenäiset hallinto-organisaatiot. Saamelaiskäräjät. Se on saamelaisten korkein kulttuuri-itsehallintoelin, joka antaa lausuntoja ja tekee esityksiä saamelaisasioiden hoitamiseksi. Saamelaisvaltuuskunta Pohjoismaiden saamelaisten poliittinen elin.      Tänään reissukirkossa saamelaisaktivisti Petra Laiti antoi tiukkaa palautetta saamelaisasioiden paremman käsittelyn puolesta ja sitä kautta tehoa ongelmien ratkaisemiselle. Hän vaati mm totuuskomission perustamista Etelä-Afrikan mallia mukaillen. Tämä sen takia, että moni saamelainen kokee tulleensa edelleen loukatuksi maan ja luonnon käyttöoikeuksissaan. Myös kristinuskon tuomisesta sinne aikoinaan tehtiin hyvin tuomittavia virheitä. Laitin mukaan kokemukset saamelaislasten koulukodista ovat myös korjaamatta, vaikka valtio on esittänyt oppilaiden huonosta kohteluista anteeksi pyynnö

2448. Iankaikkinen elämä on olemassa

     Asia on todella niin, että Iankaikkinen elämä on olemassa. Sen todistamista ei tietenkään saa jättää yhteen lauseeseen. Heti aluksi on sanottava, että tässä jutussa perusteluihin ei käytetä minkään uskontokunnan fundamentteja ja pyhiä kirjoja. Todistelu perustuu siihen, että käsitys avaruuden rakenteista, järjestelmistä, prosesseista, osista ja vallitsevista laista on muuttumassa tieteelliseen tietoon pohjautuen.      Koska Iankaikkinen elämän olemassaoloa kohtaan tunnetaan suuria epäilyjä ja jopa sen kieltämistä, pitää ensi tarkastella aurinkokuntamme syntyä. Todistelu edellyttää, että on pakko pitää totena alkuräjähdystä.      Sen seurauksena ”tyhjään” avaruuteen sinkoutui valtavalla nopeudella valtava määrä kaasu- ja säteilysuihkuja sekä mahdollisesti kiinteää massaa miljardien vuosien ajan. Se oli yhtä valtavaa sekamelskaa.      Miljardien vuosien kuluessa kappaleita alkoi kertyä vetovoiman vaikutuksesta suuriksi massoiksi. Pienet suurten massojen vaikutuksien ulkopuoleel

2447. Mannerheim ja Päätalo, snobi ja jäärä

     Molemmat ovat suomalaisille tunnettuja ja mielipiteitä jakavia miehiä. Mannerheim oli nuorena kuriton upseerioppilas ja erotettiin Haminan upseerikoulusta. Hän suoritti kuitenkin myöhemmin ylioppilastutkinoon ja valmistui Venäjän ratsuväkiopistossa vääpeliksi. Hän osallistui  Japani – Venäjä sotaan ja yleni tsaarin hoviupseeriksi. Myöhemmin hän oli Suomen sisällissodassa valkoisten johtaja ja talvi- ja jatkosodan ylipäällikkö. Hetken aikaa hän toimi myös Suomen presidenttinä.      Päätalo on taivalkoskelaisen uittopäällikön poika, jonka isä kärsi mielenterveysongelmista. Näin Päätalo jo nuorena elättämään koko kattilakunnan. Hän opiskeli sinnikkäästi rakennusmestariksi työn ohella ja siirtyi 1950-luvulla Tampereen eri talonrakennushankkeiden kirvesmieheksi ja lopuksi mestariksi. Samalla hän kirjoitti yli kaksikymmentä omaelämäkerrallista kirjaa. Nyt niitä voi käyttää myös historialähteinä kuvaaman sen aikaista talonrakentamista ja rakennustyöläisten elämää.      Siinä missä Ma

2446. Totuus Kiihottaa kirja joutaa kaatoluokkaan

     Eilisessä A-studiossa olivat vastakkain toimittaja Katri Makkonen sekä perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Riikka Purra aiheena Jukka Hankamäen kirja Totuus Kiihottaa kustantaja ajatuspaja Suomen Perusta. Istunnossa Halla-aho ja Purra loistivat argumentoinneissaan, mutta Totuus Kiihotti sai heidätkin tyrmäämään kirjan.      Kirja käsittelee kiistatta rasistisia aiheita kuten maahanmuuttajien hyysäämistä ja luksuskohtelua.      Seuraava lainaus osoittaa kirjoittajan käsityksiä maahanmuutosta: EU ja valtioiden rajoja ylenkatsova väestöpolitiikka ovat keinotekoisia luomuksia, ja  näyttö  maahanmuuton ja monikulttuurisuuden onnistumisesta puuttuu. Jos sitä on saatu, se on ollut huonoa sekä sosiaalietuusperäisen maahanmuuton että työperäisen maahanmuuton tapauksissa, ja Eurooppa onkin osallisena hallitsemattomassa kokeessa.”      Yllä oleva ei saa PS:n johdon tukea, vaan se irtisanoutuu lainauksen kannanotoista ja koko kirjasta sikäli, kun johto edes sitä lukenut. Lainaustekstin

2445.Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen oikeuden asialla

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen jatkaa samalla johdonmukaisen puolueettomalla linjalla nostaessaan esitutkintaan Ano Turtiaisen herjaava twiitti George Floydin tapauksesta. Hän on myös pyytänyt eduskunnalta lupaa nostaa syyte kansanedustaja Juha Mäenpäätä vastaan viha- ja natsipuheista. Toiviaisen toiminta ottaa selvitykseen hallinnon väärinkäytösepäilyjä on kunnioitettava, mutta ennen kaikkea signaali kaikille julkishallinnon toimijoille noudattaa oikeusnormeja ja säädöksiä.

2454. Elämme suurpääoman holhoavassa varjossa

Yhdistääkö näitä mitään? Eipä juuri, koska niiltä edellytettävät suunnittelu tuotantoprosessit, tekniikat ja ammattitaidot ovat hyvin erilaiset. Jokaisen elämässä on varmaankin yksi, vaikka pienen pienikin vaihe, joka muistuttaa jotain mainituista. Ainakin video pätkän ottaminen ja sen laittamien youtubeen on monille tuttua ”elokuvan tekemistä”. Rikostutkinnassa, elämänkerran kirjoittamisessa, elokuvan ohjauksessa on makrotasolla analogisesti toisiaan seuraavat prosessit, jotka sopivat niihin kaikkiin kuten hahmotus, suunnittelu, toteutus ja joskus seuranta. Rikostutkinnalle, elämänkerran kirjoittamiselle ja elokuvan ohjaukselle on myös omat standardi mallit niiden toteuttamiseen. Nämäkään ei tee niistä suurammassa määrin analogisia. Siis ei vieläkään mitään yhteistä. Rikostutkinnassa tärkeää on leikkaus tai leikkaukset, jotka osoittavat tutkinnan suunnan. Kun siinä edetään, tarvitaan leikkaus tai leikkauksia ja taas leikkaus, jolloin parhaassa tapauksessa tutkinta pääsee lopputulo

2453. Ministeriöiden media ilmiantajat

Usein toistuva lause seimerkiksi: Lehden saatujen tietojen mukaan…  Se tarkoitta median saaneen tietonsa repäisevään uutiseen varmasta lähteestä, jonka kyseinen media luonnollisesti suojaa eikä kerro sitä julkisuuteen. Näitä syväkurkkuja tuntuu olevan enemmän julkishallinnossa kuin yksityisellä sektorilla. Viimeisimmäksi esiin noussut oli keskustan puheenjohtaja Kulmunin keissi esiintymiskoulutuksessaan. Siinä silloinen ministeri Kulmunin koulutus puheenjohtajakisaan olisi rahoitettu valtion varoilla. Jutun selvittely on vielä kesken, mutta median mukaan siinä on nousemassa esiin uusia piirteitä. On mielenkiintoista pohtia, mistä nämä syväkurkut tulevat. Se mihin he menevät, kyllä enimmäkseen tiedetään. He jäävät pyörimään hallinnon eri portailla vuosien mittaan sinne tänne joutuen lopuksi ikiliikkujiksi poliittisten suhdanteiden vauhdittamina. Niin mistä he tulevat? Käytännössä saatu tieto kertoo heidän muodostuvan niistä poliittisin perustein nimitetyistä henkilöistä, jotka eivät k

2452. Mistä lähtien olet kaivannut selityksiä soteherrat

Keskustan tila on mikä on. On turhaa odottaa uudelta valtiovarinministeriltä mitään ihmettä. Hallituksen pystyssä pysymisessä keskusta on kuitenkin heikoin lenkki. Ei ole varsinaisesti mikään löytö huomata viimeisimmän gallupin osoittamat puolueen nolot kymmenen prosentin pinnassa keinuvat kannatusluvut. Turha siitä on puolueen johdon huolta kantaa kehityksen kulkiessa vääjäämätöntä rataa kaupungistumisen jatkumiseen ja laajan maaseudun autioitumiseen. Vain kirkonkylätaajamat sinnittelevät lähinnä lomalaisten rahoilla. Syksyllä on se paikka, jossa keskusta voi harjoittaa pienellä anteeksi pyynnöllä demareilta uhkapeliä. Puntarin toisessa kupissa on kansallinen tukipaketti tavalla tai toisella kannattajilleen ja toisessa hallituksesta lähteminen. Hallituksen nykyisessä velanottotohinassa jonkin sortin ylimääräinen rahakasa kannattajille voisi olla jopa mahdollista. Hallituksesta lähteminen on taas enempi henkilökysymys kuin ylimitoitettu vaatimus kehysriihessä. Tämä siksi, että Saarik

2451. Keskusta kaatoi itsensä konkeloon

Matti Vanhaseen pitkänä miehenä konkelo analogia sopii hyvin. Ennen kaikkea hän tuo kokemuksellaan kaivattua osaamista valtioneuvostoon. Keskustan ministerit ja jopa keskustan eduskuntaryhmä voivat alkaa nojailla häneen puolueen ikiomien tavoitteiden läpi saamiseksi. Miehellä on sen verran kokemusta ja poliittista mittaa, että tämä saattaa onnistua. Ilman Marinin tuomaa jarrua maakuntahallitukset saattaisivat syntyä sotealueiden tilalle nopeasti. Vanhasen ilmoitettua pitävänsä valtiovarainministerin salkkua vain projektina vailla  viisikon  nykyisen  kaltaista yhteisrintamana esiintymistä, on huono enne tulevasta. Tämä suuremmalla syyllä Kulmunin jäädessä hoitelemaan dementoituvaa puoluetta, kaikella kunnioituksella ja ystävällisyydellä.  Keskustan kenttäväki ei myös ole tottunut katselemaan puheenjohtajaa seisomissa vieressä hallituksen tehdessä ratkaisuja. Joka tapauksessa on annettava suuret pointit ja tunnustukset keskustalle vastuun kantamisesta maamme tämän hetken pahoiss

2450. Keskustan romahdusta on povattu – ei enää

On selvää, että keskusta on luopunut kaupunkilaiskannattajien haalimisesta. Yhtä selvää on Juha Sipilän jääminen ulos puheenjohtajan valinnasta. Jos se tapahtuisi, tämä olisi viides ammus puolueen kannatuslukuihin. Keskustan kannatuksen kasvattaminen on kuin painiminen karhun kanssa. Yhdellä iskulla voi pudota alamittaisten numeroiden kerhoon. Pitkän luottamusperinteen katkaisija löytyy omasta takaa Juha Sipilä varjosta. Edellisen hallituksen kyyti kohti terveydenhoidon yksityistämistä oli karua katsottavaa sekä kaukaa että läheltä. Keskustan suurin ongelma ei ole sen suosiossa vaan suomalaisen yhteiskunnan tasalaatuisuudessa. Yhteiskuntamme vain on hieroutunut ja eri sosiaaliluokkien melko tasapuolisella kohtelulla muokkautunut elämisen alustaksi, jossa ei useinkaan erotu korkeita huippuja ja syviä monttuja. Meno siinä on kuin vähän aaltoilevalla leivon lennolla. Monet viisaat ovat tässä tilanteessa puhuneet polarisoitumisesta vasemmistoon ja oikeistoon. Sitä ei tule tapahtumaan ju

2428. Ryhtyessään puhumaan hän muuttui eri ihmiseksi

     Monissa tutkimuksissa on todettu Suomen väestön liukumista ja hiljaista hivuttautumista perinteisistä puoluejakotyhmistä uuden tyyppisiin lohkoihin ja löysiin jakolinjoihin. Ne eivät ole niin pysyviä kuin vanhat puoluerintamat ja niin jyrkkiä mielipiteissään kuin vahan ajan etujoukot, jotka pirstoivat yhteiskuntaa lopullisesti. Suuret mielipidelinjat ovat väljentyneet ja harventuneet samalla, kun jatkuvasti syntyy uusia kannattajajoukkoja jollekin polarisoivalle ryhmälle. Nämä ryhmät yrittävät ratkaista sysimällä epäkohdat poliittiseen järjestelmään tai muodosta itselleen osa poliittisessa koneistossa hoitamaan ongelmansa.   Itsestään selvänä muutosagentteina tässä jatkuvasti suuntiaan etsivässä prosessien joukossa ovat median monipuolistuvat välineet, somesta sanaan.      Tässä murroksessa moni ihminen tuntee juurettomuutta ja harmaata epävarmuutta nykyisen poliittisen järjestelmän edessä. Toisinaan se näkyy media haastattelussa teinikommenttina ”ei voi vähemmän kiinnostaa”.  

2447. Eurooppalainen kulttuuri ja arvopohja kontra USA

     Yhdysvallat on monikulttuurinen maa ja kansojen sulatusuuni ja käynyt läpi kivuliaan yhdistymisprosessin. Maan dynaamisuus ja teknologiset saavutukset ovat kiistattomia. Meneillään oleva Yhdysvaltain hegemonian kasvaminen some- ja verkkovakoiluineen ei kuitenkaan välttämättä lupaa hyvää tulevaisuudessa maailman kehitykselle ja ihmisille. Maan ylivallan puolustajat vetoavat tässä kohtaa sinänsä päteviin argumentteihin kuten demokratian edistämiseen ja terrorismin vastustamiseen ja siihen, kuinka USA auttoi Eurooppaa sodissa.      Eurooppalaisuus on kuitenkin kasvanut ja kehittynyt Jerusalemin, Ateenan ja Rooman kautta maailman ainoaksi kulttuuriksi, joka on vuosituhansia pystynyt jatkuvasti uudistumaan, organisoimaan uusia valtiota, luomaan uutta tiedettä, taidetta ja tekniikkaa, joihin myös Yhdysvaltain saavutukset perustuvat.      Tässä kontekstissa      Yhdysvaltain saavutukset eivät ole ylivertaisia verrattuna eurooppalaisiin kokemuksiin sotimisesta, siirtomaavallasta, usko

2446. Hän ei osaa imarrella eikä tavoitella suosiota

     On turhaa leikkiä, että ministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtäviä ei voi erottaa toisistaan. Jos näin olisi, ministeriön johtaminen menisi joron jäljille.  Kysymys sai alkunsa Tekir Oy:n laskutettua valtiolta noin 50000 euroa ministeri Kulmunin esiintymiskoulutuksesta. Asian tultua julkisuuteen Kulmuni sanoi maksavansa summan valtiolle takaisin. Valtiolta lainaamiensa rahojen takaisin maksu ei yleensä ole näin mutkatonta.  Tekir Oy:n puheenjohtaja Harri Saukkomaa toteaa tänään IS:ssa ( https://www.is.fi/politiikka/art-2000006530579.html ), että keskustan puheenjohtajan tehtäviä on vaikea erottaa ministerin roolista.      Jos keskustalla asia on näin, se on perin kummallista. Olisi melko omituista, kun ministeriön johtoryhmän kokouksissa muut jäsenet jäsenet eivät tiedä, onko puheenjohtajana ministeri vai puolueen puheenjohtaja. Tietysti viisaimmat jäsenet saattaisivat sitä kysyä. Sekin olisi nolo tilaisuus esittelijän mentyä ministerin huoneeseen ja siellä olisi menossa tul

2445. Ministerille lisää esiintymiskoulutusta – muutoin keskusta hyytyy kokonaan

     Ministeri Kulmuni on sanojensa mukaan jännittäjätyyppi (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006529023.html). Tämä ei ole harvinaista, sillä monet muutkin tekevät niin joutuessaan esiintymään yleisölle tai medialle, etenkin ex tempore. Ministerille se on hyvin kiusallista, sillä hän voi joutua aivan yllättäen antamaan ad-hoc mediakommenteja.      Kulmuni on aivan oikein pyrkinyt eroon ongelmastaan hankkimalla esiintymiskoulutusta, useaan kertaan samalta yhtiöltä Tekir Oy:ltä. Tämä yhtiö on antanut vaalirahoitusta keskustalle ja sen hallituksessa on toiminut entinen keskustan puoluesihteeri Laaninen. Tekirin käyttäminen tässä tilanteessa rouhaisee esteellisyysrajaa. Rahoitus on tullut kahdelta ministeriöltä. Se on sallittua, mutta jos sillä pilkotaan hankinta osiin, jolloin kilpailua ei mukka tarvitaisi, ollaan hämärän rajamailla. Koulutuksen yhteissummahan oli ollut lähes 50000 euroa.      Jos Kulmunin kanssa analogisen uran luoneella henkilöllä on vielä tässä uravaiheessa esiinty

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *