Siirry pääsisältöön

2447. Eurooppalainen kulttuuri ja arvopohja kontra USA


     Yhdysvallat on monikulttuurinen maa ja kansojen sulatusuuni ja käynyt läpi kivuliaan yhdistymisprosessin. Maan dynaamisuus ja teknologiset saavutukset ovat kiistattomia. Meneillään oleva Yhdysvaltain hegemonian kasvaminen some- ja verkkovakoiluineen ei kuitenkaan välttämättä lupaa hyvää tulevaisuudessa maailman kehitykselle ja ihmisille. Maan ylivallan puolustajat vetoavat tässä kohtaa sinänsä päteviin argumentteihin kuten demokratian edistämiseen ja terrorismin vastustamiseen ja siihen, kuinka USA auttoi Eurooppaa sodissa.
     Eurooppalaisuus on kuitenkin kasvanut ja kehittynyt Jerusalemin, Ateenan ja Rooman kautta maailman ainoaksi kulttuuriksi, joka on vuosituhansia pystynyt jatkuvasti uudistumaan, organisoimaan uusia valtiota, luomaan uutta tiedettä, taidetta ja tekniikkaa, joihin myös Yhdysvaltain saavutukset perustuvat.     Tässä kontekstissa      Yhdysvaltain saavutukset eivät ole ylivertaisia verrattuna eurooppalaisiin kokemuksiin sotimisesta, siirtomaavallasta, uskonnoista, valtioiden synnyttämisistä ja yhdistämisestä ja rauhan tärkeydestä ja  erilaisten ihmisryhmien sietämiseen kasvamisesta sekä eri elämäntapojen vivahteiden tajusta ja ymmärtämisestä maailmanlaajuisesti. 
     Yhdysvaltalaisuutta kiistattomine vahvuuksineen ei tietenkään saa nähdä eurooppalaisuuden vastakohtana, vaan kumppanikulttuurina, mutta on selvä tyylierojakin on, esimerkiksi siinä miten USA on ottanut Irakin haltuunsa ja miten EU on havitellut Turkkia helmoihinsa. Toki nyt Turkki menee Erdoganin talutusköydessä absoluuttisen itsevaltaisuuteen.  Britannian erosta huolimatta yhä selvemmältä näyttää, että EU:n kautta tapahtuva kehitys on ainut tapa vahvistaa Eurooppaa ja viedä Euroopan syvistä pohjavirroista lähteviä eurooppalaista arvopohjaa eteenpäin. Vahvaa ja yhtenäistä EU:ta tarvitaan myös vastapoolina USA:n ja Aasian maiden kauppablogeille.  Globaalien epävarmuuden näyttäessä tuleen jäädäkseen kannattaa tähdentää, että EU:n lujittamisessa on Suomen syytä olla dynaamisesti mukana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *