Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella asiointi merkityt tekstit.


2680. Elokapina kahakka valtioneuvoston portailla läikkyy kohtuu maljan yli

Poliisin toiminta Elokapinan tyrehdyttämisessä on saanut median liikkeelle. Eloliike ei ollut tehnyt ennakkoilmoitusta kapinastaan. On esitetty raflaavaan sävyyn poliisiin toimineen liian kovakouraisesti kapinan hajottamisesta. Televisiokuvista päätellen mitään liioiteltua väkivalta ei näkynyt. Moni media on leimannut laimean kapinan valtioneuvoston pääovella mitättömäksi nahisteluksi. Asia voidaan ymmärtää myös toisin. Se että valtioneuvostossa asioiminen estetään, on melko vakava teko. Itse jouduin useaan kertaan menemään kyseisestä portaikosta neuvottelemaan lähinnä budjettiosaston asiantuntijoiden kanssa. Joskus menin valtiovarainministerin ja valtiosihteerin tapaamiseen. Aulassa tapahtui asiallinen ilmoittautuminen ja kulkulupa kortin kiinnittäminen rintaan.   Tietenkään en ollut ainut valtioneuvoston tiloissa käyjä, vaan virkamiehiä eri ministeriöstä asioi jatkuvasti näissä tiloissa. Olisi tuntunut melko oudolta soittaa kutsujalle, ettei pääovesta pääse tiloihin miele...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *