Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vihreätalous merkityt tekstit.


2673. Paina kaasua, puut suurenee, komensi EU-tuki kontrolleri Romaniassa

Tunnetusti EU on epävirallisesti ja salaisesti jakautunut etelän verkkaisiin, idän vehkeilijöihin, tasamaan työntäjiin ja pohjoisen tomeriin. Ei tarvitse olla kelloseppä havaitakseen, ettei näille sovi samanlainen projektisuunnittelu ja seuranta. EU:n kertaluotoisen elpymisvälineen koko on 750 miljardia euroa. Suomen osuus on noin kaksi miljardia euroa. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von Leyen käynnillään tervehtimässä päämiesteni Marinia antoi kiitosta Suomen hankeohjelmalle. Se sisältää infran kehittämistä ja kohteita vihreään talousteen siirtymiseksi. Kaikilla EU-mailla on vastaavat hankeohjelmat.   Koska verkkaisilla on sivujuonteena taipumusta vehkeillä, tukirahoja annetaan vain hankeen edistymisen mukaan ja pakollisilla puoli vuosittaisella lisä kontrollikäyneillä. Jos jo EU:n tukipäätöksen yhteydessä annetut kriteerit eivät täyty, verkkaisten on tehtävä projekti EU:n vahvistamaan pisteeseen saakka. Muutoin ei rahoituksen seuraavaa erää tipu. Vehkeilijät ovat kamreer...

402. Talvivaara on pelastettava

Talvivaaraa ei kannata pelasta sen itsensä takia. Eikä myös sen takia, että sitä omistaa 76 tuhatta suomalaista, vaan siksi, että Talvivaaran velkojen leikkaus on tulevaisuuden investointi. Nikkelin hinta tulee varmasti nouseeman maailman talouden viriämisen mukana, mikä on jo käynnissä Euroopassa ja myönteisten työllisyyslukujen ansiosta  myös Yhdysvalloissa. Tässä tillanteesa on erittäin hyvä, että Suomella on  omistajaohjausministeri ja Solidium-toimijana rahoitusmanöövereissä. Rahoitukseen järjestämiseen on monta mahdollisuutta, joita voidaan käyttää samaan aikaan tai peräkkäin. Rahasta ei ole pulaa eikä Solidiun köyhä. Osakeanti tuo rahaa, jos se ajoitetaan oikein. Talvivaaran rahoitutus on enempi poliittinen ja kuin taloudellinen  kysymys. Vihreätalous ja reaalitalous ottavat mittaa tosistaan. Yleensä reaaliseikat vievät voiton.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *