Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Markov merkityt tekstit.


2380. He alkoivat vihata toisiaan ensi silmäyksellä

     Alkuun on sanottava, että leviämisen nopeuteen ja laajuuteen vaikuttavat ennen kaikkea tartunta-alttius ja -tapa ja viruksen syntypisteen väestötiheys sekä ihmisten liikkuvuus. Tärkeintä on tietää, millaista ketjua pitkin tartunta on edennyt. Jos on vain yksi ketju, niin edetessään sillä on taipumus haaraantua, jolloin reitti muistuttaa haarautuvaa puuta oksineen sen tyvestä latvaan katsottuna. Jos viruspuu vain kasvaa oksineen, viruksen laajenemisen rajaamiselle ja laajenemisen estämiselle on hyvät mahdollisuudet. Jos viruksen leviämien pysyy yksittäisten ja erillisten ”puitten” alueella, torjunnalle ja rajaamiselle on samat mahdollisuudet kuin yksittäisen puun tapaukselle, mutta torjunta vaati monin kertaiset toimenpiteet edelliseen verrattuna.      Jos leviämien alkaa tapahtua puusta puuhun, silloin on jo järeiden toimenpiteiden aika ja vaadittavien toimenpiteiden määrä kasvaa jälleen. Jos tilanne kehittyy sellaiseksi, että virus pesii erillisiä me...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *