Kirjailija Cervantesin Don Quiotte ei vedä vertoja meidän kotitekoiselle Helsingin kaupungin yksinäisen miehen Vartiaisen ratsastamiselle pitkin kaupungin katuja. Kaupunginjohtaja Vartiainen näyttää ulos päin, kuin tulva oli hänet heittänyt byrokratian rattaisiin ratkomaan hänelle täysin vieraita palkkajärjestelmän kolhuja. Kilpenään hänellä ei ole Sancho Panzaa, vaan suuri porukka hidalgoja huutelemassa kaupungin lokeroista, miten  palkka kultaa pitää maksaa. Keitettyään aiemmin tämän sopaan osa näistä aatelisista lymyää nurkissaan odottaen, milloin isku tömähtää harmaalla ruunalla ratsastavan johtajan kilpeen singoten sen katuun. Silloin kaikki hidalgot rynnivät joukolla torille niin tietävinä palkan maksusta, että unohtavat omat maksu- ja muistihäiriönsä. Paremmuuden jumalan tuodessa meille ansaitun seiväskullan, on paikalaan, että kohtuuden henki armahtaa syytöksistä miehen, joka ei ole ollut mistään tekemisissä palkanmaksuongelmien kanssa.