Kirjailija Cervantesin Don Quiotte ei vedä vertoja meidän kotitekoiselle Helsingin kaupungin yksinäisen miehen Vartiaisen ratsastamiselle pitkin kaupungin katuja. Kaupunginjohtaja Vartiainen näyttää ulos päin, kuin tulva oli hänet heittänyt byrokratian rattaisiin ratkomaan hänelle täysin vieraita palkkajärjestelmän kolhuja. Kilpenään hänellä ei ole Sancho Panzaa, vaan suuri porukka hidalgoja huutelemassa kaupungin lokeroista, miten palkka kultaa pitää maksaa. Keitettyään aiemmin tämän sopaan osa näistä aatelisista lymyää nurkissaan odottaen, milloin isku tömähtää harmaalla ruunalla ratsastavan johtajan kilpeen singoten sen katuun. Silloin kaikki hidalgot rynnivät joukolla torille niin tietävinä palkan maksusta, että unohtavat omat maksu- ja muistihäiriönsä. Paremmuuden jumalan tuodessa meille ansaitun seiväskullan, on paikalaan, että kohtuuden henki armahtaa syytöksistä miehen, joka ei ole ollut mistään tekemisissä palkanmaksuongelmien kanssa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti