Kirjailija Cervantesin Don Quiotte ei vedä vertoja meidän kotitekoiselle Helsingin kaupungin yksinäisen miehen Vartiaisen ratsastamiselle pitkin kaupungin katuja. Kaupunginjohtaja Vartiainen näyttää ulos päin, kuin tulva oli hänet heittänyt byrokratian rattaisiin ratkomaan hänelle täysin vieraita palkkajärjestelmän kolhuja. Kilpenään hänellä ei ole Sancho Panzaa, vaan suuri porukka hidalgoja huutelemassa kaupungin lokeroista, miten palkka kultaa pitää maksaa. Keitettyään aiemmin tämän sopaan osa näistä aatelisista lymyää nurkissaan odottaen, milloin isku tömähtää harmaalla ruunalla ratsastavan johtajan kilpeen singoten sen katuun. Silloin kaikki hidalgot rynnivät joukolla torille niin tietävinä palkan maksusta, että unohtavat omat maksu- ja muistihäiriönsä. Paremmuuden jumalan tuodessa meille ansaitun seiväskullan, on paikalaan, että kohtuuden henki armahtaa syytöksistä miehen, joka ei ole ollut mistään tekemisissä palkanmaksuongelmien kanssa.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti