Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella suurvalta merkityt tekstit.


2637. Supon pitää palkata Venäjän tavoin vakoojia maiden ”hoveihin”

Näyttää siltä, että suurvaltapoliittiset tantereet ovat olleet ja ovat hakemassa piirun verran uusia suuntiaan. Tämä on pitkälti Kiinan harjoittaman neilikka laajentumisen ansiota. Sen katsonta horisontti on niin laaja ja pitkä, etteivät perinteiset kaksi suurvalta Yhdysvallat ja Venäjä jaksa olla siitä joka hetki aina kiinnostuneita, vaikka pitäisi olla. Vaivaloisesti kehittyvät Afrikan maat ovat poliittisesta halpaan hintaan antaneet kaivosvarantojaan ja niukkoja öljylähteitään Kiinan hallintaan. Käteinen kappa on kautta historian ollut houkutteleva myyjälle tavoiteltavan kiihottavan kohteen jo siintäessä silmissä käden ulottuvilla. Ei mene monta vuotta, kun Kiina on täplittänyt kohteillaan koko maapallon mantereen. Länsimainen ajatusmaailma ei sisäistä tajuamaan jopa sadan vuoden aika perspektiiviä, joka Kiinalla on maapallon valtaamisessaan. Toinen varteen otettava näkökulma Kiinan vaarallisuudessa on signaalitiedustelu, joka on sillä pitkälle kehittynyt. Länsimaat voivat sanoa t...

1848. Kommunistivaihe oli Venäjän historiassa poikkeustila

      Venäjällä on tuskainen historia kaikkien muiden suurmaiden tapaan. Selvittyään mongolien alistuksesta Iivana Julma nimestään huolimatta yhdisti kansaa valtavana apunaan ortodoksien kirkko ja sen synkät varjottomat ikonikuvat, joita suutelemalla kansa koki Jumalan ja Jumalan pojan jokapäiväisen läsnäolon. Venäjä- imperiumin kuten Yhdysvaltin strategiaan on aina kuulunut laajentamispolitiikka kaikkiin mahdollisiin suuntiin.       Venäjällä tunnetaan Pyhän Viisauden Kirkon tarina Kiovan Rus:sta. Siihen kiteytyi ruhtinas Vladimirin aloittama työ vanhojen slaavilaisten pakanauskontojen korvaaminen ortodoksisuudella 1000-luvun alussa. Ruhtinas halusi muodostaa Kiovaan toisen Bysantin Konstanttinopolin rinnalle. Venäjän suurvalta-aseman perusta juontuukin ikivanhan Ukrainan henkisestä perinnöstä. Vanhan sanonnan mukaa Moskova on Venäjän sydän, Pietari sielu ja Kiova äiti.      Tämä ei voi olla vaikuttamatta ...

1698. Onko Venäjän pelko vähentynyt

     Tämä  tulee ensimmäsienä mieleen tarkasteltaessa tuoretta kyselyä, kokevatko suomalaiset Venäjän uhkana. Uhkana pitävien määrä on vähentynyt vuoteen 2014 verratuna viisi prosenttiyksikköä ollen nyt 51 prosenttia.          Slovenian presidentti Borut Pahor sanoi 25. 10 Ylen tv-uutisissa, että EU on kaatumassa valtaviksi paisuneisiin pakolaisvirtoihin. EU:ta perustettaessa tällainen vaara kuului samaan sarjaan kuin pelot maailman väkimäärän kasvamisesta yli maapallon kantokyvyn. Nyt sotien ja vainojen yli maiden rajojen ajamat valtavat väkijoukot ovat muuttamassa EU:n olemassa olon perustaa jokaisen maan alkaessa sulkea alueensa maanhan tulijoilta.        Syyriasta on lähtenyt neljä miljoona pakolaista maan sisäisen pakolaisuuden ollessa kuuden miljoonan luokkaa. Afrikan maiden pakolaisvirta Eurooppaan kasvaa tasaisesti riippumatta siitä, mitä Lähi-idän kriisialueilla tapahtuu.      EU:n joh...

1333. Venäjä vääryyksiä korjaamassa

     1920-luvun Pariisi edusti avantgardisteille naurua, ilottelua ja provokaatiota. Kansakunnat eivät yleensä näin tee. Tuore Obaman puhe kansakunnalle oli kuitenkin lajissaan iloinen, itsevarma ja kannustava. Samaan aikaa Venäjän ulkoministerin Lavrov tylytti Yhdysvaltoja maailman johtamiseen pyrkimisestä. Maailmat kohtasivat: toinen puhuu iloisesta tulevaisuudet ja toinen peitellysti katkerasta menneisyydestä.      Venäjän luisuminen nykyiseen tilaan, jonka ankeuden kuvaamisesta puuttuvat tavalliset taloustieteen termit, on kuitenkin looginen.   1700-luvun lopulla amerikkalaisten kerätessä höyryjä pannuihinsa Pietari ja Katariina Suuren Venäjää makasi paikallaan tiluksiaan vahtien ja sitä sieltä täältä laajentaen.      Neuvostoliitto osoittautui katastrofiksi. Tämä katastrofivaltio kuitenkin pelasti Euroopan, mihin Yhdysvallat ei olisi yksin kyennyt. Englanti oli apupojan roolissa Eurooppa-projektissa. ...

506. Muistomerkeillä käynti

Televisio 1:n uutisissa kerrottiin Japanin pääministerin Shinzo Aben vierailusta kiistellyssä Yasukun pyhäkössä. Siellä on muistomerkki sodissa kaatuneille japanilaisille.  Etelä-Korea ja Kiina ovat ilmaisseet ärtymyksensä Aben eleelle. Kieltämättä Japanilla on kiistanalainen menneisyys. Maa oli täysin suljetti 1850-luvun puoli väliin saakka. Maasta ei  saanut poistua ja sen teknologia oli takapajuinen. Sen laivastolla, jota se toden todella olisi tarvinnut, ei ollut edes kunnollista telakalle vetokoneistoa, vaan laivat vedettiin käsin kuivalle korjattaviksi. Sisällissodan jälkeen 1870 maa alkoi hämmästyttävällä tavalla teollistua ja laajeta lähinnä brittien avustuksella. Tässä kohtaa väistämättä tulee mieleen, aikoiko Japani jo tällöin tulla Britannian kaltaiseksi suurvallaksi. Kuten tunnettua on se, loi valtavan imperiumin laivastoineen, sotavankeineen ja alistamisineen. Lyötynä maana Japani nousi nopeasti. Se pystytti Yasukunin pyhätön. Nyt muu maailma kritisoi Aben k...

501. Provosointia suomalaisuudesta

Kun puhutaan Suomen menemisestä maailman pöytiin, ehkä kannattaa muistella muutamia historian  suuria näkökohtia. Ne ehkä osaltaan auttavat ymmärtämään, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Nykyisen Espanjan alueen pienet kristityt kuningaskunnat lopettivat moni sata vuotisten taistelujen jälkeen 1400-luvulla maurien vallan. Syntyi Espanja. Maalla oli mullistavaa kirjallisuutta ja häkellyttäviä maalauksia. Nykyisen Saksan alueella pikkuiset ruhtinaskunnat tappelivat satoja vuosia, kunnes Bismarckin komennossa syntyi tuhansien taide- ja kulttuuriaarteiden ja keksintöjen Saksa. Englantilaisten julma 1000-vuotinen juonittelu- ja seikkailutalous loivat valtavan imperiumin. Nykyisellä Suomen alueella 1800-luvuvlla asuneet talonpojat eivät olleet kuulleetkaan sanaa suomi. Suomea ei olut. Suomi käsitettä ideoitiin vasta 1850-luvulla Lauantaiseurassa. Sen jäsen Snellman alkoi ajaa aatetta eteen päin puheillaan ja kirjoituksillaan. Häntä säestivät Runeberg runoillaan, Topelius saduillaan ja ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *