Kun puhutaan Jerusalemista usein tulee mieleen sen uskontokuntien roolit. Se toimi kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden merkkikaupunkina, jossa nämä uskonnot loivat maailman globaalisuuden perustaa. Syystäkin kaupunkia pidetään kolmen uskontokunnan kaupunkina. Jos mukaan luetaan koptilaisuus, tähän listaan saadan yksi uskonta lisää. Meille läänsimaalisille kristinusko merkitsee uskontoa laajemman maaililman kuvan avutumista. Se mahdollisti länsimaisen ajattelun, koulutuksen ja sivityksen kehittymisen ympäri nykyista Eurooppaa. Painokoneen keksimisen ja lukutaidon kehittymisen ansiosta sivistys alkoi viritä. Varhainen yliopisto-, sivistys- ja kultturiketju vääjäämättä osin väkivaltaisestikin runnoi itseään läpi pohajan perukoille saakka. Vaikka se teki myös pahoja syntejä uskonsotineen, se oli ehkpä siksi radikaali sen ajan ajattelumaailmassa ja rakenteissa. Se ei tyytynyt pelksätään pänttäämän ul...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)