Köyhyys on hyvä syntipukki moneen asiaan. Se kuulemma on hyvä kasvualusta ääriliikkeille ja nettiraivolle, ylipäätään vihalle. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä köyhillä menee aika elannon etsimiseen eikä niinkään vihanpitoon. Myös tiedon puutetta esitetään syyksi vihapuheiden nostattamiseen. Sekään ei päde, sillä peruskoulu jakaa tietoa ja myös media on täynnä tietoa. Media tarjoaa kuitenkin vain alustoja, joissa itse kukin voi esittää mielipiteitä ja raivon purkauksia. Sen sijaan voi käydä päinvastoin. Omasta ääriajattelusta tulee niin keskeinen osaa elämä, että tiedon lisäämisestä huolimatta kaikki muu on toiseutta. Tästä syystä ääriajattelijan kanssa ei voi kunnolla argumentoida. Tässä yhteydessä pitää huomata, että ääriajattelu on ääriajattelua, jos se suhteutetaan maltillisuuteen, ja ääriajattelu usein jää vain ajatteluksi. Vihanpidolle otollisen maaperän muodostavat huonot el...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)