”Maallamme on 1000-vuotinen kulttuuriperimä. Emme halua kansamme murtuvan globaalin pakolaisongelman edessä. Asetamme rajalle 900 vasta valmistunutta poliisia opettamaan tapoja.” Tämä on hyytävää puhetta Unkarin päämieheltä Orbanilta. Suomessa ei vielä ole kuultu tällaista retoriikkaa. Sen sijan meillä on jo pitkään jatkunut tasainen melankolinen päivittely taloutemme kurjasta tilasta ja menojen karsimisesta. Nyt päivittely on kääntymässä kovasärmäiseksi huuteluksi. Helsingin keskustaan kokoontuneet mielenilmaisijat protestoitavat Sipilän pakottavaa lainsäädäntöä vastaan ja laukoen ympärilleen toraisia on kimmokkeita. Tästä väkijoukon kokoontumisesta joidenkin mieliin on nousee 1991 syyskuisen illan soihtujen leikkaavat varjot ja tykyttävät liekit. Illalla tunnelma oli kummitusmainen katujen autuudessa näkyessä vain aavemaisia soitujen kantajia. Pelottavaa on, e...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)