Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa vielä enemmän toisin. Paasikiven-Kekkosen linja oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin. Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa, että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa. Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä puhumaan yleisellä tasolla, arvojen luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan. Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, ku...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)