Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kilpailutus merkityt tekstit.


2557. Esperi Caren kaltaiset fiaskot saavat minut katumaan osuuttani yksityistämisen edistämiseksi

Kannatin ja olin kehittämässä sekä viemässä läpi 1990-taipeessa hallittua yksityistämistä. Näin pyrittiin muuttamaan kankeaa ja raskassoutuista julkista palvelutuonta paremmin vastaamaan asiakkaan tarpeita ja samalla parantamaan tuottavuutta. Nyt valitettavasti on todettava, että yksityissektori ei ole pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen, vaan se on palvelutason laskemisella parantanut vain omaa tuottavuuttaan ja voittojaan. Apupoikana tässä on toiminut kansainvälisen finanssipääoman kiinnostuksen lisääntyminen alaan, mikä puolestaan on lisännyt verokikkailun mahdollisuuksia. Hoivakotifiaskojen jälkeen häpeäni yksityistäminen edistämisestäni vain kasvanut. Yritysmaailma loi lobbareiden avulla käsitteen omavalvonta. Tämä ei kerta kaikkiaan sovi sinne, missä asiakas voi parhaimmillaan vain valittaa puhumattakaan, että hän voisi valita palvelun. Markkinat eivät toimi. Seuraavan hallituksen pitää muuttaa yksityistämisen kurssia ja sen on todella otettava käyttöön kehi...

2187. Huippujen tavoittelemisesta urheilussa on luovuttava

     Huippu-urheiluyksikön johtajavalinta on ollut mediassa esillä kuukauden päivät.   Marko Lempinen kommentoi myös aihetta Urheilulehdessä 15.3.2018 jutullaan, jonka mukaan Mika Kojonkoski on kieltäytynyt ja vahva ehdokas Mika Lehtimäki on vetänyt paperinsa pois viime hetkellä. Viimeisimmän tiedon mukaan virkaa on hakenut Tanskan huippujen tuottaja Michael Andersen ( https://yle.fi/urheilu/3-10120581 ).      Lempinen antaa ymmärtää yleisen johtamisilmapiirin ja työilmaston huonontuneen Olympiakomiteassa ja  huippu-urheiluyksikössä, koska terveysliikuntavaikuttajien aseman on vahvistunut samalla kun huippu-urheilijaväki on kokenut menettäneensä vaikutusmahdollisuuksiaan.       Suomi on pudonnut kauaksi muiden pohjoismaiden huippu-urheilun tasosta. Jopa niin kauaksi, että on aiheellista käydä keskustelua, mistä tämä johtuu ja sen perusteella päättää huippu-urheilunasemasta yhteiskunnassa. Mihin me tarvitsemme huippu-urheilua? Voik...

2075. Sote- lainsäädäntö on teknisesti OK, muttei vastaa todellisuutta eikä hyviä käytäntöjä

      Soten pääarkkitehti Juha Rehula myöntää reformiin sisältyvän suuria riskiä monen kohtaan ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005208994.html ) Tämä on rehellisen tuntuinen päätelmä, mutta on käsittämätöntä, että hallitus toteuttaa keskeneräisellä säädöstöllä maan suurimman reformin. Professori Matti Wiberg oli hyvin huolissaan lainsäädännön valmistelun viime aikojen tason laskemisesta (http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat).      Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html ). Tarkastellaan muutamaa riskikohta.      Ensiksi . Hallitus on jo päättänyt, että jokaisen sote yrityksen on otettava tietty määrä asiakkaita tiettyyn hintaan. Hinta määräytyy noin 65 prosenttisesti asiakaskannan kapitalisaatiosopimuksella, eli ikärakenteen, sairastavuuden, elintapojen, koulutustason, jne perusteella. 35 prosenttia määräytyy tehtyjen toi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *