Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kivääriliitto merkityt tekstit.


1927. Orlandon veriteko kiristää entisestään Yhdysvaltain kontrollia kansalaistaan

      Orlandon verilöyly nosti taas kerran esille USA:n käsiaseiden suuren määrän ja siitä käytävän keskustelun.  Jokamiehen asestautumisella on pitkät perinteet, joita yllä pitää voimansa tunnoissa oleva 1,5 miljoonapäinen kivääriliitto. Se omaa poliittista valtaa etenkin presidentin vaaleissa.      Käsiaseiden määrästä antaa hyvän kuvan vertailutilastoa: maan väkilukua on 4,3 prosenttia maapallon väkiluvusta, mutta aseiden määrä on 48 prosenttia käsiaseiden määrästä. Aseiden määrästä ja pitkälle viritetystä itsepuolustusoikeudesta seuraa kymmeniä tuhansia tappoja ja murhia vuosittain, mihin maa vastaa kovalla kriminaalipolitiikalla. Suomessa tappoja ja murhia tehdään noin sata vuosittain.      USA:ssa on viisi miljoona vankia, mikä on 1,6 prosenttia väestöstä. Suomessa vastaa luku on 0.07 prosenttia. Ehdonalaisvalvonnassa maassa on noin neljä miljoona ihmistä Suomen vastaavan luvun ollessa noin 2000.  ...

1909. Donald Trump, kivääriliito ja Ku Klux Klan

     Monia on alkanut askarruttaa, miten suhtautua valtioon, joka on moderni, sivistynyt ja teknologiasuuntautunut ja rikas ja jonka kaikki kansaiset uskovat omistavansa läheiset suhteet jumalaan. Maa joutuu vielä kummallisempaan valoon, kun noin puolitoista prosenttia sen kansalisista istuu vankiloissa tai on ehdonalaisessa valvonnassa. Joka kolmas minuutti tapahtuu kuolemaan johtava ampumavälikohtaus.      Myönteinen suhtautuminen maahan saa vakavan muistutuksen, kun maan puolitoista miljoonainen kivääriliitto puolustaa Etelän Ku, Klux, Klanin arvoja ja järjestää asemessuja, joissa lähes kuka tahansa voi ostaa konetuliaseen. Useissa osavaltioissa järjestetään massiivisia perinteisiä sotaleirejä, joissa itse kukin toimii ja ampuu omalla aseella ja  vastuulla. Nyt kivääriliitto on asettunut Trumpin valinnan taakse.      Muutamissa kaupungeissa tilannee huumeiden käytön provosoivana kehittynyt niin pahaksi, ettei no...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *