Vasta silloin kun faktat saavat merkityksen johtajan päässä, hän pystyy faktojen ja omien kokemustietojensa yhdistelmänä muodostamaan näkemyksen, miten on parasta toimintaa kussakin tilanteessa. Faktojen merkitys yhdistettynä oman kokemukseen muodostavat näkemyksellisen johtamistavan. Tarvitaan siis laajaa tietopohjaa ja näkemystä. Sitä validimmaksi näkemys tulee, mitä monialatietoisempi ja yleissivistyneempi johtaja on. Tämä on kokemusta.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)