Helsingin Sanomien mielipidesivulla 7.12.2013 VM Kimmo Saarikko kritisoi Suomen oikeuslaitosta. Hän vaati sen modernisointia ja käsittelyaikojen nopeuttamista. Suomalainen oikeuslaitos on saanut vuosi vuodelta monin kertaisen määrään huomautuksia pitkistä käsittelyajoista ihmisoikeustuomioistuimelta verrattuna muihin pohjoismaihin. Taannoin professori Terttu Utriainen esitti yleiseurooppalaisena näkemyksensä eristyislinjojen tai osastojen perustamista tietyntyyppisten juttujen käsittelyyn. Myös hallitusohjelmassa on luvattu nopeuttaa lupien saamista. Suomen kokoisessa maassa erityistuomioistuinten perustaminen ei ehkä ole tarkoituksenmukaista vähäisten juttumäärien takia. Tosi asia kuitenkin on , että tietynlaisissa jutuissa käsittely saattaa venyä uuseiksi vuosiksi. Tämänkaltaisissa jutuissa täytyy joko oikeusprosessia uudistaa tai tuomioistuinten sisäiset työprossesit rationalisoida, kuten Saarikko esitti. Suomen erityispiire verrattuna moniin länsimaih...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)