Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ilkityö merkityt tekstit.


2930. Häntä puolesta poikki, manasi trulli navetassa

Tässä ei nyt ole kyse lasten halloween juhlista ja sen kaltaisista eikä valkoisen hevosen ja kuun näkemisestä yhtä aikaa. Kyse on niistä rituaalista ja jopa ilkitöistä, joita jotkut syrjäkylän mökeissä asustelevat vanhat miehet tekivät navettojen lehmille 1950-luvulla jopa ansaintatarkoituksessa naapuritalon laskuun. Jopa lehmän häntiä leikeltiin. Tämä tapahtui nimenomaan pääsiäisaikaan. Tänä päivänäkin on noituutta. Kotikyläni metsän äärikolkoissa jykevän kivikautisen harjanteen suojassa oli vanha eukko, jonka touhuja pääsin vaivihkaa seurailemaan. Mökki oli kauttaaltaan tuulen pieksämä ja maastoon uppoutunut, ettei sitä hevin huomaa, vaikka vierestä kävelisi.  Ensi kertaa kohdatessani eukon 10-vuotiaan pojan metsän koluamisreissulla, hän ajoi minut tiehensä päästellen eriskummallisia vingahteluja ja kiroten ja toistellen jotain Mannaa. Sisään hän ei päästänyt, vaikka kuljeskelin siitä useasti ohi. Kerran kulkiessani mökin ohi hän oli keittämässä nuotiolla mädäntyneelle kalall...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *