Nyt meillä on kaiken sisäänsä imevä tutkimuspolitiikka. Tiedepolitiikan luonnin keskeisinä toimijoita olisivat opetusministeriö, Suomen Akatemia ja yliopistot. Hallitus rahasäkin vartijana on vaikeuttanut koko tutkimusalaa huomattavasti. Aivovienti on tosi asia (mm Hämeen-Anttila)). Opiskelijoita lähtee ennätysmäärä palaamatta enää Suomeen. Tämä tekee erittäin kipeää tutkimuksellemme, koska lähtijät palatessaan ovat ennen tuoneet mukanaan uudenlaisia ideoita ja teknologiaa mm syövän tutkimuksessa (Westermark). Suomen Akatemia on perinteisesti toiminut tutkimusprojektien salkunhoitojana, ja toimii edelleen. Sen toimintatapoihin on moneen kertaan yritetty parannuksia, mutta edelleenkin sitä vaivaavat nurkkakuntaisuus, hyväveliverkostot ja tahmeus niin uuslinjauksissa kuin sisäisessä toiminnassa. Akatemian perustutkimuksen rahoitusosuus on laskenut leikkausten takia vuosi vuodelta....
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)