Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella riski merkityt tekstit.


3200. Ylen Jälkidigi tekoälyllä brassailemassa

Ylen Jälkidigi oli siinä määrin oman suuruutena vallassa, että päättäessään alkaa kilpailulle tekoälyä vastaan, se uskoi voittavansa älyn joka tuumakuuton alueella.   Jäsen yksi pantiin tekoälyllä tuottamaan hänen käsityksensä politiikka Purrasta. Tekoäly vastasi Purran äänellä ja intonaatiolla, ettei hän ennen tähän leikkiin ryhdy ellei tekoäly panna tuottamaan Vennamosta lähtien puolueen kaikki hyvät teot kaikkiin medioihin nähtäviksi olkoot ne sitten kännykän tai teatterilavojen ruutuja tai mitä hyvänsä. Kostoksi liian helposta tehtävästä jäsen kaksi värkkäsi verhon takana tekoälyn tuottamaan kuvia, patsaita ja ääntä jäsen yhden viimeisen kymmen vuoden aikaisista tyttöystävistä. Kun tämä paljasti jäsenen kaksi seurustelleen jäsen yhden muinaisen tyttöystävän kanssa eikä lapsen saantikaan ollut mahdoton tyttöystävälle jäsen yhden kanssa, jäsen kaksi alkoi haukkua tekoälyä. Tästä suuttuneena tekoäly alkoi tulostaa kaikkien jäsen lapsien näköispatsaita eikä tulostamisesta tahtonut ...

2487. Tavataan, sanoi Gaussin käyrä haverille

Norjan maanvyörymä onnettomuus oli kammottava aiheuttamiensa ihmishenkien menetyksien takia ja toisarvoinen taloudellisten tappioiden vuoksi, jotka kuitenkin talojensa kadottaneille olivat paha isku. Pienessä mittakaavassa Suomessa eräiden vesistöjen tulvapenkereiden sortumisvaara aiheuttaa pienehköjä vesivahinkoriskejä. Aikoinaan Pohjanmaan jokien pengerten rakentamisessa yritettiin riskiarvioissa käyttää hyväksi normaalijakautuman Gaussin käyrää. Se on pikemminkin uskomus, että ilmiö, vähän oikoen tässä tapauksessa, veden virtaaman vaihtelut tietyssä mittauspisteessä noudattavat tämän käyrän arvoja, oikeammin normeerattuja arvoja. Tällöin esimeriksi olisi viiden prosentin mahdollisuus huippuvirtaaman vuoden aikana yhtenä päivänä ylittää tietty yläraja. Tällaista tapaa ei poliitikot hyväksyneet, koska he katsoivat, ettei milloinkaan yläraja saa ylittyä. Gaussin käyrän olemus sisältä mystiikkaa tai siten salaisten lakien toteutumista tietyissä luonnon ilmiöissä, mutta esimerkit oso...

2393. Riski koronatartunnalle

     Todennäköisyysmatematiikka auttaa hahmottamaan koronan tartunnan saamisen mahdollisuuksista.     Esimerkiksi käyt tapaamassa kaupungilla lähietäisyydellä 12 satunnaista ihmistä satunnaiskontakteissa ja näistä 10 prosentilla on tartunta. Olkoon tämä tapaus A. Sinä saat tartunnan 15 prosentin varmuudella, kun tapaat tartunnan saaneen. Olkoon tämä tilanne B.      Kysymys kuuluu, millä todennäköisyydellä sinä saat tartunnan, kun käyt tapaamassa näitä 12 ihmistä. Todennäköisyys, että tapaat tartunnan saaneen 12:sta, on 1/12. Koska tapaukset A ja B ovat toisistaan riippumattomia sinun tartunnan saamisen todennäköisyys 0,15   x 0,12 =   0,018 eli tämä vastaa 1,8 prosentin todennäköisyyttä.

2253.Football in Qatar- football player Riski boycotts Qatar

     Kuunsirppi on joissain, kameli määkii hermostuneesti. Aamulla käärmeet ovat kietoutuneet teltan ympärille kirjaviksi kivirenkaiksi. Keskipäivällä teltan jokaiselle kulmalle on muodostunut ilmastointilaite aavikon tuulen puhaltaessa raivokkaasti uutta ilmaa joka seinän leveydeltä. Neljä aputyömiestä, orjaa hikoilee raskaasti ennen ilta päivän salaattipellon kitkentää.      Noin kaksi miljoonaa siirtotyöläistä raataa helteessä rakennuksilla, aavikolla vihannes- ja kamelitarhoissa, kurjissa aputehtävissä ja seksiorjina pitkin hiekkamaata.  300 000 nepalilaista hikoilee 500 rialin palkalla koettanen lähettää sukulaisilleen rahaa kotimaahansa. Puolelta päivin heitä makaa huivit päässä keho väristen varjossa porttikongeissa. 20-30 vuotiaita kuolee kuin kärpäsiä niin sanottuihin sydän kohtauksiin. Jos jalka on tulehdusturvotuksessa, se saatetaan amputoida ja  potilas kadulle. Nuoret miesorjat itkevät illalla itsensä nukuksiin, perheet hajoavat...

2075. Sote- lainsäädäntö on teknisesti OK, muttei vastaa todellisuutta eikä hyviä käytäntöjä

      Soten pääarkkitehti Juha Rehula myöntää reformiin sisältyvän suuria riskiä monen kohtaan ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005208994.html ) Tämä on rehellisen tuntuinen päätelmä, mutta on käsittämätöntä, että hallitus toteuttaa keskeneräisellä säädöstöllä maan suurimman reformin. Professori Matti Wiberg oli hyvin huolissaan lainsäädännön valmistelun viime aikojen tason laskemisesta (http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat).      Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html ). Tarkastellaan muutamaa riskikohta.      Ensiksi . Hallitus on jo päättänyt, että jokaisen sote yrityksen on otettava tietty määrä asiakkaita tiettyyn hintaan. Hinta määräytyy noin 65 prosenttisesti asiakaskannan kapitalisaatiosopimuksella, eli ikärakenteen, sairastavuuden, elintapojen, koulutustason, jne perusteella. 35 prosenttia määräytyy tehtyjen toi...

1866. HUSlabin virhe ja riski saada neuloista tartunta

     HUSlabille sattui 30.3 vakava ja valitettava työvirhe, kun 19 ihmisen verinäytteen ottamisessa käytetiin jo kertaalleen käytettyjä likaisija neuloja. Ikävä työtapaturma, jossa syylliseen on onneksi suhtauduttu inhimillisesti.      HUSlab on toiminut kiitettävän nopeasti ja avoimesti julkisuudessa tapahtumien kulun tiedottamisessa ketään syyllistämättä.      Lehtitietojen mukaan noin yhdellä prosentilla ihmisestä on veressään HIV- ja hepatiittikanta-aineita.      Tällöin jos 19 satunaiselle ihmiselle annetaan suoraan suoneen satunnaisten eri ihmisten verta, niin todennäköisyys, että yksikään ihminen ei saa mainittujen virusten tartuntaa on (1-0,01)^19 = 0,091 eli 91 %  ,jossa ^=potenssin merkki.      Kun neulat olivat tyhjiä ja 12 tuntia vanhoja, voidaan arvioida, että riski 0,01 sijasta on 0,001 eli (1-0,001)^19 =0,98.  Eli 98 prosentin varmuudella kukaan ei saa...

1854. Harkimon spekulaatio kokoomuksen johtoon ei ole lälläriasia

     Spekulaatiot, että Hjallis Harkimo haastaa Stubbin kokoomuksen kesän puoluekokouksessa, saivat vastinetta mediassa. Muiden musaa HS kirjoitti aiheesta päivän lehdessään ( http://www.hs.fi/paivanlehti/16032016/a1458019750085 ).      Yrittäjät olisivat tyytymättömiä Stubbin paikallisen sopimisen linjauksiin. Kansanedustaja Eero Lehti pitää spekulaatiota julkisuustemppuna. Harkimo itse ei myönnä eikä kiellä.      Harkimo tunnetaan lähinnä kärsimättömänä liikemiehenä, jonka bisneksistä voidaan olla monta mieltä. Harkimon Jokereiden Jokerien myyntiä 49 prosentin omistuksella ja Pasilan hallin myyntiä kokonaan venäläisille Gennadi Timtšenkolle sekä veljeksille Arkadi ja Boris Rotenberg, jääkiekkoväki ja HS eivät katselleet suopein silmin silloin. Nämä venäläis miehet ovat Yhdysvaltain pakotelistalla. Tuskin tällä sinänsä on mitään tekemistä puheenjohtajuuden kanssa.      Jos tarkastelee, miten Ha...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *