Mikä on se, jonka me suomalaiset omistamme yhdessä, se on jatkuvasti läsnä ja käytettävissämme, sinne on vapaa pääsy, sen tiedot oikein käytettynä voivat mullistaa käsityksemme yhteiskunnastamme positiivisesti ja sillä saada aikaan uudistuksia elinoloihimme sekä kaiken lisäksi se on maailman paras. Tilastokeskus tietenkin. Sen olemassaolon ehdoton tärkeys perustuu valtavaan lajiteltuun, pitkän aikavälin tietoihin ja aikasarjoihin. Tilastokeskuksen pääjohtaja Markus Sovala on pannut hihat heilumaan tultaan laitoksen johtoon ja sen asema on tullut entistä kansainvälisemmäksi ja maailmalla tunnetummaksi ja arvostetummaksi. On kuitenkin selvä, ettei ilman asialle omistautunutta ja pätevää henkilökuntaa tason nostaminen ei ole mahdollista. Tästä kiitos heille. Tietoperusteisen johtamisen muodostuessa entistä merkityksellisemmäksi sekä valtakunnan että yksilö tason päätöksenteossa ja johtamisessa laitoksen arvo korostuu entisestään. Hyvänä esimerkkinä käytäköön hallituksen suunnittele...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)