Ylen aamuohjelmassa tarkasteltiin puolustuskykyä torjua maahamme kohdistuvia uhkia vastaan, etenkin PS:n raivoa. Paikalleen eversti oli juuri sellainen kuin everstin pitää ollakin. Harkitseva ja tarkkaavainen kuin orava oksallaan. Puuttui vain arsenaalista seitsemän veljeksin hiidenkivi, josta vihollisia ammutaan kuin härkiä. Rauhan asian liiton Lodenuis oli jättänyt haulikkonsa studion vahtimestarille, joka vahingossa laukaisi niin, että tarkastusviraston Kärjeltä katosi haulien seurauksena nuttura takaraivostaan. Tästä hermostuneena eversti otti pistoolin kotelostaan pöydälle. Tämän vaaran uhattua istuntoa vahtimestarit piirittivät pöydän vieden Lodeniuksen henkilökunnan vessaan, mutta Lodenius huomauttaessa kyseessä olevan miesten toiletti hänet vietiin Hesperian sairaalaan. Jäljelle jääneet oli niin peloissaan, että tarkastusviraston edustaja vei väkevillä juomilla houkutellen koko studion porukan VTV:n kuulusteluhuoneeseen, jonka maine oli kyseenalaien. Tämä si...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)