Olemme niin luovia, että haluamme sisällyttää muutaman sadan afrikkalaispakolaisen kiintiöpakolaisryhmäämme, joka käsittää noin 1000 ihmistä. Sanomme korrektisi, että Afrikan pakolaiskysymys pitää hoitaa lähtijämaiden oloja kohentamalla ja tehostamalla leikattujen kehitysapurahojen käyttöä. ETYK-juhla kokous pidetiin Helsingissä ilman venäläisdelegaatiota. Venäläisten saaminen mukaan olisi vaatinut enemmän rohkeutta ja luovuutta. Sitähän meillä Ollilan raportin mukaan on yllin kyllin.. Fennovoiman ydinlaitoshanke Pyhäjolle tuntuu hyvin vieraalta nykyisessä eurooppalaisessa energiatuotantoilmapiirissä.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)