Signaaleja Suomen Lähi-Idän politiikan tyytymättömyydestä on ollut kasvavassa määrin esillä. Kymmenet ulkoministeriön Lähi-idän parissa työskentelevät ovat jättäneet kirjelmän ministerille tyytymättömyydestään ulkoministeriön tähän politiikka-alueeseen. Valatonten luonnehti tätä niin happamasti kuin taisi ja henkilöstön oikeudeksi sanoa mielipiteensä. Valtosen habitus ja kasvojen ilmeet kyllä kertoivat, että sivulliset olkoot hiljaa ammattiasioista. Saman idän politiikan sarjaan ja samankaltaisilla sävyllä presidenttiehdokas Sari Essayah ei suostunut millään tuomitsemaan Israelin liian kovia otteita Gazassa, vaan aina lankesi samaan truismiin ”on valitettavaa, että ihmisiä kuolee”. Niinpä. Kahden maan mallia hän ei hyväksynyt ohuella langalla ohjelmaan periaatteella ”kun se ei toimi, niin sitä ei tarvita”. Essayahin näkemystä Israelista, kuten oli odotettavissa, leimaa liiallinen silmät sulkeva näkemys Israelin kohtuuttomasta voimankäytöstä Gaxassa. Aina kun tätä häneltä kys...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)