Toisen kantasuomalaisen luokitteleminen johonkin vähempi arvoiseen kantasuomalaisen ryhmään oli maan tapa vielä 1940 - 1950-luvuilla (=woke). Erityisen pahalta tämä wokettaminen tuntui kansakoululaiselta. Usein kuulin sanottavan, että siinä se Huttusen Hellin poka lampsii Hietalaan (taloon) tai mitä se poika täällä tekee tai mene pois meidän metsästä. Laajemmin ottaen Suomi eli silloin luokkayhtesikunnan aikaa. Äitini huvikseen laatimalla paperilla anoin vapautusta lukukausi maksuista. Minun piti viedä anomus kateredin takana istuvalle opettajalle koko luokan nähden. Huonona oppilaana en milloinkaan saanut vapautusta. Ilman setäni joen ranta aluetta, jossa sain vapaasi kulkea, elämä olisi vieläkin kurjempaa. (Jälkeen päin olen pohtinut, oliko anomuksen jättämisprotokolla tahallaan tehty näin paljastavakasi niiden määrän supistamiseksi). Muutto kirkonkylä erääseen varastorakennuksen huoneeseen merkitsi, niin kummalliselta kuin se tuntuukin, hidasta arvon nousuani. Potkupalossa kenkäni p...

      Yhteiskunta teki huonot kaupat, kun se vaihtoi sosiaalisen pääoman verkottumiseen. Twitter ohentaa edelleen läheisyysperusteisia sosiaalisia verkostojamme, jotka toimivat hädän tullen myös turvaverkkoina.      Facebookien kuvitteellinen kvasi läsnäolo kiihdyttää vain kehitystä vuorovaikutusmykkyyteen. Miten tässä tilanteessa saadaan politiikkojen perään kuluttamaa luottamusta ?      Ei tietenkään riitä, että hallituksen keskeiset ministerit luottavat toisiinsa. Luottamisen pitää olla laajemmalla pohjalla lähtien yhteiskunnan pohjavirroista. Tähän puolesta vaikuttaa, miten eri yhteiskuntaluokat ja sosilaaliset ryhmät kokevat tulleensa kohdeluksi eduskunnan, hallituksen ja kuntapäättäjien tahoilta. Talouden kehittyessä hyvin eri ryhmien välinen vastakkain asettelu on laimeaa.      Kohtuulliseen luottamukseen on viime vuosiin asti ylletty hyvinvointivaltiomme ansiosta. Sen palvelut o...