Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella saamelaiskäräjät merkityt tekstit.


3354. TP:n saamelaisten tapaaminen - gallialainen olankohautus

Ollessani oikeusministeriön suunnittelupäällikkönä noin 30 vuota panin merkille, että jokainen oikeusministeri johtuessaan tekemisiin saamelaisryhmien edustajien kanssa palasi ministeriöön hyvin mietteliäänä antaen ymmärtää, että tämä ei sitten toistu. Syynä tähän oli, että ministeri tahtoipa tai oli joutunut ottamaan kantaa tapaamisessa johonkin saamelaisia hiertävään kysymykseen, jolloin hän saattoi loukata jonkin saamelaisryhmän mieltä tai ainakin puhua epäviisaasti saamalaiskysymyksestä. Niinpä kokeneet ministerit eivät juuri tapailleet saamelaisyhteisöjä tai lähettivät puolestaan jonkin   ylitarkastajan asioimaan saamelaisten kanssa. Ainakin neljä viimeistä hallitusta on luvannut uudistaa saamelaislain. Se on vieläkin tekemättä. Nyt kun presidentti tapaa saamalaisedustajien, hänet pitää briiffata hyvin, mieluimmin kaksi kertaa.

2807. Koirat ja korona jättävät perässään oven auki

On muutamia asioita, jota venyvät kuin entisen rengin naimapuuhat ökytalon tyttären kanssa. Saamelaiskäräjien päätösvallan uudelleen rukkaus on samakaltaista, kuin pikku pojan lentämään opetteleminen ”Pekka jo melkein osaa lentää.” Havaintoni oikeusministeriössä oli, että saamelaiskäräjien päätäntövallan laajentaminen näkyi jo vaaran laelta, mutta ratkaisevana aamuna sumu peitti näköalan ja katseet hämärtyivät. Jos halutaan etsiä hallinnon ikiliikkujan voittajaa, vahvin kandidaatti on saamelaiskäräjien rooli kehittäminen. Se taas esiintyi aamun TV uutisissa. Käräjien puheenjohtaja oli optimistisella päällä. ”Turhaan aivan turhaan” lauloi Hallikainen Kuuran kukassa, mutta kokemusten mukaan vielä turhempaa on saada saamelaisia tyydyttävä sopu päätösvallassa. Tämä ei estä joka oikeusministeriä aina vuorollaan käymästä viran puolesta saamelaisten juttusilla. Asian tekee vakavaksi YK:n päätöslauselma alkuperäiskansojen oikeuksista. Ilmeisesti tämä saa oikeusministerit vierailemaan Lap...

2449. Saamelaisille totuuskomissio

     Ei voida sanoa yksikantaan saamelaiskysymysten olevan pohjoismaissa mukaan lukien Suomi ratkaisematta. Maassamme on luotu erilliset tietyissä asioissa itsenäiset hallinto-organisaatiot. Saamelaiskäräjät. Se on saamelaisten korkein kulttuuri-itsehallintoelin, joka antaa lausuntoja ja tekee esityksiä saamelaisasioiden hoitamiseksi. Saamelaisvaltuuskunta Pohjoismaiden saamelaisten poliittinen elin.      Tänään reissukirkossa saamelaisaktivisti Petra Laiti antoi tiukkaa palautetta saamelaisasioiden paremman käsittelyn puolesta ja sitä kautta tehoa ongelmien ratkaisemiselle. Hän vaati mm totuuskomission perustamista Etelä-Afrikan mallia mukaillen. Tämä sen takia, että moni saamelainen kokee tulleensa edelleen loukatuksi maan ja luonnon käyttöoikeuksissaan. Myös kristinuskon tuomisesta sinne aikoinaan tehtiin hyvin tuomittavia virheitä. Laitin mukaan kokemukset saamelaislasten koulukodista ovat myös korjaamatta, vaikka valtio on esittänyt oppilaiden huonost...

493. Saamelaiset ja kaivostoiminta

Ruotsalainen kaivosyhtiö Artic Gold lopetti toimintansa Pohjois-Norjassa Biedjovaggissa Koutakeinon kunnanvaltuuston kieltäessä 16.12.2013 sen toiminaan alueella. Yhtiö oli sijoittanut hankkeeseen seitsemän miljoonaa euroa. Yhtiön osake arvo romahti 68 prosenttia. Yhtiö on lähettänyt asiasta Norjan hallitukselle kirjeen, jossa se perää oikeuksiaan Norjan kaivospolitiikkaan vedoten. Politiikkapaperilla tuskin tässä on merkitystä, vaan siinä jo edetään juridisin perustein. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Ole Henrik Magga pitää kunnanvaltuuston päätöstä äärimmäisenä testinä siitä, miten paikalliset voivat vaikuttaa alueensa käyttöön. Magga   on ollut myös ajamassa alas 1900-luvulla chileläistä Rio Tinto Zinc yhtiötä. Ruotsissa   Arjeplogissa Stokken paliskunta luottaa neuvotteluvoimaan Brittiläisen kaivosyhtiön kanssa, jolla on lupa porata 3000 metriin huhtikuun mennessä. Paliskunnan puheenjohtaja mukaan heillä on mahdollisuus kieltää toiminta, mutta nyt vielä halutaan e...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *