Analogisesti samaa kysymystä jouduttiin pohtimaan, kun mietittiin, kumpi viedään Sörkän vankien kuntotutumisohjelmaan. Viedäänkö normaaliyhteiskunnan ohjelma vankilaan vain sopeutetaanko vankilan ohjelma normaaliyhteiskuntaan ohjelmaan? Hyvin pian selvisi, että parasta on sopeuttaa vankilan ohjelma reaaliyhteiskuntaan. Tätä puolsivat monet kokemukset eri maista.      Ikävä kyllä nyt näyttää siltä, että yhteiskunnan yleiset vaatimukset, toimintamallit ja tarpeet pitää sopeuttaa soten rakenteisiin, järjestelmiin ja mahdollisuuksiin. Tämä on tietenkin takaperin puuhun menemistä. Kokemus on samankaltaista, kun pituus- ja korkeushyppääjä vuoron perään hyppäävät yhtä aikaa samalla seipäällä pituutta ja korkeutta.     Nyt on korkein aika pistää stoppi tälle kaksoisvääristymälle.

     Mikko Puttosen juttu positiivisesta ajattelusta sisälsi mielenkiintoisia näkökulmia ( http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005337781.html ). Hän aivan oikein totesi, ettei mielessä ole mitään nappulaa, josta voisi säädellä ajatustensa positiivisuutensa tasoa.      Aihe on myös monen työyhteisön kahvipöydän keskustelujen agendalla. Se oli jopa erään konsulttiyrityksen strategista linjaa määrittävänä jakolinjana 1990-luvulla: toisten mielestä positiivista ajattelua voidaan kehittää ja niinpä sitä myös konsultoitiin, toisten mielestä on parempi keskittyä rationaalisiin malleihin. Ei tämä jakolinja kovin vakavasti otettavaksi tarkoitettu ollut, mutta antaa kuitenkin viitteen, kuinka vakavasti positiivien ajattelun kehittämien siihen aikaan otettiin.      Positiivien ajattelua pidetään sellaista jatkuvaa mielentilaa, jossa asiat ja olosuhteen nähdään jatkuvasti suotusina ja mahdollisuuksia tarjoavina. Tämä on tietenkin perusteltu ...