Nyt on koittanut hetki päästä Putinista eroon kaikille sopivin vaurioin. Tällaisesta hitaasta, mutta haastavasta onnistumisesta tulee väkisinkin mieleen Mao Zedongin voitto 1949 Guomindangista, joka pakeni Tawaniin. Mao ei kyllä puhunut itse pikavoiosta, vaan pitkästä marssista. Voisiko Venäjällä asuvien ja kykenevien oligarkkien joukko muodostaa yhteisen kabinetin ohjaamaan ja jopa käskyttämään hallintokoneistoa niin, että kansalaiset saavat ilman korruptiota heille kuuluvat palvelut. Suomessa se vastaisi julkisenvallan koneistoa. Alku vaiheessaan se tukeutuisi olemassa oleviin rakenteisiin karsimalla törkeimmät tapaukset pois. Tärkeintä olisi saada oblast-taso (aluetaso) toimimaan. Median tietojen perusteella korruptio riivaa lähes jokaista nurkkaa, läpinäkymättömyys paistaa silmiin sekä tuotantojärjestelmän epäkohdat ja johtamisen sekä työteon puutteet aiheuttavat sen, ettei suuria kehitysasteilta ei voida heti odottaa, mutta jos trendit osoittavat suurimmaksi osaksi ylös päin menoa...

     Suomalaisen vanhan elokuvan sankari tulee käsi lipassa heinäsuovasta ja sanoo: ”Minä otan vastuun.” Näin eivät tee hallitusten pääpuolueet.      Stubbin ilmoituksessa syy rakennepaketin vaikeuksista sysättiin ajanpuutteelle. Kaiken huipuksi ministeri Kiuru esitti hallitukselle toisen asteen kulutuksen säätösjen pois vetämistä, minkä pääministeri torppasi.      Tätä ennen aamupäivällä Borgin raportissa lueteltiin jo vuosia julkisuudessa veisattuja virsiä: palkat jäihin, työvoiman tarjontaa ja tuottavuutta lisää.      Ei ole ihme, jos kansalaisilta menee välillä usko politiikkoihin.   Se voi kadota lopullisesti, jos muistellaan menneitä.      1990-alun lama oli täysin kotikutoinen, politiikkojen aikaan saama. Rahapolitiikkaa löysätiin holtittomasti ja pakkodevalvoitiin. Neuvostoliiton clearing-kaupan tiedetiin jo 1980-luvun alussa sortuvan lähivuosina. Mitään ei tehty.     ...