2287. EU on tärkeämpi kuin koskaan ja eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi moraalien kilpailuissa
Tavallisesti käännepiste, peripetia antiikin näytelmän traaginen juonen käänne, käsitetään jyrkäksi. Olkoon käänne hidas tai nopea, se voi olla vaarallinen. Käänne voi aluksi olla niin hidas, ettei sitä edes huomaa. Näin on ollut käymässä EU:ssa. Käännepisteen konkretisoimiseksi siinä kannattaa käsitellä nykyhetkeä ottamatta kantaa siihen, milloin muutos tapahtui. Eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi eri maanosien globaaleilla arvomarkkinoilla. Yhä useampi eurooppalainen tuntee itsensä eu- eurooppalaiseksi ja hyväksyy siihen kuuluvat arvot ja on niistä ylpeä. Tämän näkee, kun kulkee eri maissa tavallisten ihmisten joukoissa toreilla ja kylillä. Monet Afrikan ja Lähi-idän maat ja jopa osa Euraasian kansalaisista pitää EU:ta ”mallimaana” ja hyvänä paikkana asua. Finanssikurimuksen aikaan EU:n instituutiot hoitivat kriisin jotenkuten, osin kovakouraisestikin, mutta kui...