Siirry pääsisältöön

2287. EU on tärkeämpi kuin koskaan ja eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi moraalien kilpailuissa

     Tavallisesti käännepiste, peripetia antiikin näytelmän traaginen juonen käänne, käsitetään jyrkäksi. Olkoon käänne hidas tai nopea, se voi olla vaarallinen. Käänne voi aluksi olla niin hidas, ettei sitä edes huomaa. Näin on ollut käymässä EU:ssa.

     Käännepisteen konkretisoimiseksi siinä kannattaa käsitellä nykyhetkeä ottamatta kantaa siihen, milloin muutos tapahtui.
      Eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi eri maanosien globaaleilla arvomarkkinoilla. Yhä useampi eurooppalainen tuntee itsensä eu- eurooppalaiseksi ja hyväksyy siihen kuuluvat arvot ja on niistä ylpeä. Tämän näkee, kun kulkee eri maissa tavallisten ihmisten joukoissa toreilla ja kylillä. Monet Afrikan ja Lähi-idän maat ja jopa osa Euraasian kansalaisista pitää EU:ta ”mallimaana” ja hyvänä paikkana asua.
     Finanssikurimuksen aikaan EU:n instituutiot hoitivat kriisin jotenkuten, osin kovakouraisestikin, mutta kuitenkin. Monen kiroamasta EU:n sääntöjärjestelmästä on sittenkin tullut mekanismi, jolla on voitu vaikuttaa tavalla tai toisella  positiivisesti koko alueen talouteen, kilpailukykyyn, sosiaalisin oloihin, luonnon ja ilmaston saastumisen vähenemiseen, pakolaisvirtojen inhimillistämiseen.
     Pessimisti voi sanoa tähän, että te puhutte höpöjä, koska tulokset ovat heikkoja. Tähän voidaan todeta, että jos meillä ei ole EU:ta, mikä tai kuka näitä yhteisiä asioita hoitaisi, Venäjä, Kiina, USA, Populistit?
     Mennään EU:n käännepisteeseen takaisin. Varmaan saattaisi löytyä tilastokirjoista tietoja, miten EU:n kannatus sen eri maissa on kehittynyt, mutta käännepiste tapahtui finanssikriisin aikoihin. Kuten melkein aina tämäkin käännepiste, oli aluksi tuhoa ennustavaa. Lopulta se kuitenkin osoittautui EU:n  ja sen kansalaisten identiteettiä jatkuvasti vahvistavaksi voimaksi.  Se on nyt vahva identiteetti, joka sanoi eilen TV:ssä Briteille: ”Me odotamme”.


     

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *