Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella visio merkityt tekstit.


2506. Mato Valtosen 1990-luvun kännykkäskenaario osui nappiin

On olemassa monia hienoa johdon käyttämiä termejä kuvaamaan organisaationsa tulevaisuuden hyvää olotilaa tai pyrkimystä siihen. Hyvä näin. Visio on käyttökelpoinen kapistus, kunhan muistetaan, ettei sitä kannata milloinka saavuttaa, koska jatkuvasti tulee lisä informaatiota sen tarkentamiseksi tai jopa muuttamiseksi. Skenaario eroaa päämäärästä ja visiosta siinä, ettei skenaario vaadi välttämättä keinojen määrittelyä sen saavuttamiseksi sen perustuessa näkemykseen ilman tarkkaa perustelua. Sen sijaan visio ja päämäärä vaativat ollakseen uskottavia myös keinojen määrittelyä. No teoriat sikseen. Täytyy nosta hattu päästä Mato Valtosen edessä hänen kirjoittaessaan jossain lehdessä 1990-luvulla käsipuhelimesta kehittyvän elämänkapulan. Miten voi ilmaista sen evoluutiota paremmin, kun katsoo mitä ympärillään tapahtuu? Nyt koko maailma kulkee kännykkä korvassa tai käsissään jatkuvaa informaatiotulvaa kasvattamassa. Onneksi olokoon Mato Valtonen.! PS Voi olla, että jokin muukin on esittänyt t...

2321. Oppiva organisaatio

     Aiheesta löytyy googlaamalla kymmeniä oppi- tai ohjekirjoja. Hyödyllistä teoreettista tietoa tuntuukin löytyvän yllin kyllin. Ehkäpä siksi onkin tarpeen kertoa aiheesta käytännön näkökulmasta tosiesimerkin avulla. Tässä oma caseni.      Minut kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva vähän epäselväksi, koska en oikein kiinnostunut tarjouksesta ja toisaalta nykyinen työnantajani halusi säilyttää työsuhteeni heillä. Niinpä en uskonut meneväni koulutusyritykseen, mutta tilanne kehittyi must-tilanteeksi ja menin yritykseen.      Pohdittuani sitten uudessa työpaikassa tuttujen eräiden työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me maallikot konsulteeraisimme.      Ei auttanut muuta kuin koota käytettävissä olevat viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Lopu...

2139. Oppivaa organisaatiota rakentamassa

     Asia on monitahoinen, toisille jopa epäuskottava. Ehkä onkin tarpeen kertoa tosiesimerkki.      Minut kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva jäi vähän epäselväksi, koska nykyinen työnantajani halusi viimeiseen asti säilyttää työsuhteeni heillä. En uskonut meneväni koulutusyritykseen.      Pohdittuani sitten uudessa työpaikassa tuttujen työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me maallikot konsulteeraisimme?      Ei auttanut muuta kuin koota viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Loput piti hankkia ulkopuolelta. Noin kymmen henkilön ryhmä oli hetkessä ymmällään kokoushuoneessa. Minut valtuutettiin toimimaan edusmiehenä. Innokkaimmat olivat siltä istumalta valmiit lähtemään opettamaan hallintoa. Viisaimmat estelivät.      Lopul...

1193. Alueorganisaatiot – maakunnat

     Joku viisas on sanonut, ettei tulevaisuutta kannata suunnitella, koska   tulevaisuus ei ole totta. Ota tuosta selvää.      Selvää kuitenkin on, että Suomeen on rakennettu ja ollaan rakentamassa enemmän tai vähemmän maakunnallisia jakoja seurailevia organisaatioita. On aluehallintovirastot, ely-keskukset ja maakuntien liitot. On olemassa vielä muitakin kuten käräjäoikeudet ja vankeinhoidon alueyksiköt.   Uutena joukkoon tulee sote-alueet ja niiden alaorganisaatiot.      Jos kehitys jatkuu vuosikymmeniä saman kaltaisena osittaisuudistusten kautta tapahtuvina suurhankkeina , lopputulos voi olla pirstaleinen, epätaloudellinen eikä välttämättä vastaa yhteiskunnan tarpeita      Joka tapauksessa alueellisten organisaatioiden tulevaisuuden hahmot pitää nähdä heijastuksina yhteiskunnallisesta kehityksestä ja tunnistaa, että alueorganisaatiotkaan eivät ole   milloinkaan parhaalla ...

522. Elyjä on kehitettävä

Vanhasen hallitus perusti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (elyt) vuonna 2010 hoitamaan hyvin erityppisiä tehtäviä. Kuusi viranomaista yhdistettiin yhdeksi virastoksi. Elyt myöntävät myös EU-rahoja ja   yritystukia. Niiden on tarkoitus   toimia yhteistyössä maakuntain liittojen kanssa. Ne ovat tehtäviltään sekaorganisaatiota. Samanaikaisesti työministeriö ja kauppaministeriö yhdistettiin. Mauri Pekkarinen oli junailemassa uudistuksia läpi kokoomuksen seuratessa projektia sivusta. Tämä oli jätti muutos. Nyt on tullut viitteitä siitä, etteivät elyt toimi niin kuin oli tarkoitettu. Muiden muassa eduskunnan kyselytunnilla on tähän viitattu.   Toimenkuvat ja työprosessit ovat selkiintymättä, on työuupumista. Ohjausjärjestelmä on sekava eikä toimi kunnolla. Ely kuuluu monen ministeriön toimialaan, eivätkä ministeriön ja vastaavan elyn sektorin valtasuhteet ole tehokkaita. Työvoima- ja maahan muuttoasioissa on resurssipula ja nuorisotakuu takkuilee. Ministeri Nii...

468. Kriisinhallinnan tuloksellisuus

Aamun TV:ssä puolustusministeri Haglund moitti Valtion talouden tarkastusvirastoa siitä, että sen tuloksellisuusmittarit eivät sovi kriisinhallintajoukkojen taloudellisuuuden   ja vaikuttavuuden tarkasteluissa. Hän patisti virastoa kehittämään mittarieta siihen suuntaan, että ne kertoisivat nykyistä paremmin, miten kriisinhallinassa on onnistutu. Haglund on oikeassa siinä, että Suomen osuuden selvittäminen kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä on hankala kysymys. Hän tavallaan itse vastasi ongelmaan kertomalla, että   juuri meneillään pidettävässä pohjoismaisten puolustusministereiden kokouksessa on sovittu pohjoismainen visio puolustusyhteistyöstä. Kriisinhallintaoperaatioden vaikuttavuuden suunnittelussa ja seurannassa on turvauduttava   poliittiseen visioon. Visio ja aiotut operaatiot on heijasteltava toisaan vasten ja täsmennettävä intuitiivisen kokemuksen ja tiedon varassa, mikä jälkeen tehdään päätökset. Onnistumisesta voidaan saada konkreettista...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *