Hallituksen ilmoitus eduskunnalle sujui melkein käsikirjoituksen mukaan. PS:n edustaja Tavio moitti kaikkea liikkuvaa ja saman puolueen Juvonen penäsi oikeutetusti lisää turvallisuutta vanhainkotien hoitotyöhön. Sen sijaan kokoomuksen puheenjohatja halusi päästää salissa irti turhaa kalabaliikkia vaatimalla keskustelua lentokentän kriisin alkuvaiheen karanteenin puutteista ja yritystukien jaon epäonnistumisesta. Se oli asiaton hyökkäys Marinia kohtaan katastrofaalisen kriisin keskellä. Oli odottanut kokoomukselta rakentavampaa avauspuheenvuoroa. Marinin myöntämä lentokenttäsekaannus on jo mennyttä aikaa ja sen vauriot ovat pieniä koko kriisin mittakaavasta. Yritystukien jakomekanismi kriisin soveltuvilla tavoilla puuttuivat ja sen takia oli käytettävä niitä keinoja, joita oli eli Business Finlandia, Finnveraa ja Elyjä. Hallitus on koko ajan esitellyt uutta lainsäädäntöä työkaluiksi yritystukien jakamiseen nykyistä sopivimmiksi keinoiksi. S...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)