Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella laitospaikka merkityt tekstit.


3921. Kurjistumista on ollut aina, mutta nyt se harkittua

Eikö ennen ollut köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.    Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja kerjäläisiin sekä niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset. Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät kananmunineen. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –yksihuoltajanaisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.  Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin asumuksiin. Toisaalta...

3826. Kurjistumista on ollut aina, mutta nyt se harkittua

    Eikö ennen ollut köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.    Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset.       Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –naisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.       Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin asumu...

3819. Valtiopäivien avauspuheissa ei sanaakaan köyhistä ja vähäosaisista

      Eikö nyt ole köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.    Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset.       Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –naisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.       Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin as...

2557. Esperi Caren kaltaiset fiaskot saavat minut katumaan osuuttani yksityistämisen edistämiseksi

Kannatin ja olin kehittämässä sekä viemässä läpi 1990-taipeessa hallittua yksityistämistä. Näin pyrittiin muuttamaan kankeaa ja raskassoutuista julkista palvelutuonta paremmin vastaamaan asiakkaan tarpeita ja samalla parantamaan tuottavuutta. Nyt valitettavasti on todettava, että yksityissektori ei ole pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen, vaan se on palvelutason laskemisella parantanut vain omaa tuottavuuttaan ja voittojaan. Apupoikana tässä on toiminut kansainvälisen finanssipääoman kiinnostuksen lisääntyminen alaan, mikä puolestaan on lisännyt verokikkailun mahdollisuuksia. Hoivakotifiaskojen jälkeen häpeäni yksityistäminen edistämisestäni vain kasvanut. Yritysmaailma loi lobbareiden avulla käsitteen omavalvonta. Tämä ei kerta kaikkiaan sovi sinne, missä asiakas voi parhaimmillaan vain valittaa puhumattakaan, että hän voisi valita palvelun. Markkinat eivät toimi. Seuraavan hallituksen pitää muuttaa yksityistämisen kurssia ja sen on todella otettava käyttöön kehi...

2095. Kurjistumista on ollut aina, mutta nyt se harkittua

     Eikö ennen ollut köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.   Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset.      Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –naisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.      Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin asumuksiin. ...

1579. Korkealle kurottuvat toiveet ovat romahtaneet vanhushoidossa

     Tähän johtopäätökseen voi tulla Maikkarin tämän aamun Studio55.fi-ohjelmasta. Ohjelman kyselyn mukaan 96 prosenttia vastaajista piti vanhushuollon tulevaisuuden näkymiä synkkinä.      Sen sijaan samassa ohjelmassa prof. Erkki Vauramo totesi, että vanhushuollon huono maine johtuu sosiaali- ja terveysministeriön kärsimästä informaatiosotatappiosta, tiedotus on epäonnistunut.      Professorin mukaan meillä on hyvä vanhushuoltalaki ja 20000 ylimääräistä laitospaikkaa. Euroopan kuluttajayhdistyksen tuoreen selvityksen mukaan Suomi sijoittuu neljänneksi vanhushuollon paremmuudessa Norjan, Hollannin ja Sveitsin jälkeen. - Olemme Euroopan mestareita, leikitteli professori.     Todellisuus on kuitenkin toinen. Karut kertomukset ja kokemukset arjen vanhushuollosta ovat rapauttaneet tavallisten suomaisten kykyä ihailla hoidon tasoa. On ollut varmasti viisasta sosiaaliministeriöltä olla käynnistämästä propagandakapanjaa pro...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *