Siirry pääsisältöön

1579. Korkealle kurottuvat toiveet ovat romahtaneet vanhushoidossa


     Tähän johtopäätökseen voi tulla Maikkarin tämän aamun Studio55.fi-ohjelmasta. Ohjelman kyselyn mukaan 96 prosenttia vastaajista piti vanhushuollon tulevaisuuden näkymiä synkkinä.

     Sen sijaan samassa ohjelmassa prof. Erkki Vauramo totesi, että vanhushuollon huono maine johtuu sosiaali- ja terveysministeriön kärsimästä informaatiosotatappiosta, tiedotus on epäonnistunut.

     Professorin mukaan meillä on hyvä vanhushuoltalaki ja 20000 ylimääräistä laitospaikkaa. Euroopan kuluttajayhdistyksen tuoreen selvityksen mukaan Suomi sijoittuu neljänneksi vanhushuollon paremmuudessa Norjan, Hollannin ja Sveitsin jälkeen. - Olemme Euroopan mestareita, leikitteli professori.

    Todellisuus on kuitenkin toinen. Karut kertomukset ja kokemukset arjen vanhushuollosta ovat rapauttaneet tavallisten suomaisten kykyä ihailla hoidon tasoa. On ollut varmasti viisasta sosiaaliministeriöltä olla käynnistämästä propagandakapanjaa profiilin nostamiseksi hoidon puolesta. Siihen ei ole katetta.

    Prof. Vauramo oli oikealla asialla painottaessaan vanhusten kuntoutusta ennen kotihoitoa. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. He elävät noin kymmenen vuotta terveinä, minkä jälkeen maassa on ennätysmäärä vanhushuollon asiakkaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *