Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Pale ta merkityt tekstit.

4049. Israelin väkivaltaisuus

EU ja Ruotsi ovat tunnustaneet 2014 palestiinalaisvaltion 135 muun maan joukossa eli 68 prosenttia maailman maista on tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä tarkoittaa kahden maan mallia, jossa Israelin kansalaisilla ja palestiinalaisilla olisi omat valtionsa. Israel on demokraattinen ideologialtaan juutalainen valtio, mutta samalla monikansallinen.  Oslon neuvottelujen 1993 seurauksena Israel ja PLO sitoutuvat kahden maan ratkaisuun, joka myöhemmin ei ole johtanut muuhun kuin puuskittaisiin väkivallan kierteisiin, viimeksi Israelin rajut iskut 500-lapsiuhreineen Gazan kaistalle.  De facto Israelin valtio syntysanat lausuttiin 1940 Churchillin pyytäessä Rooseveltilta Yhdysvaltain apua Hitlerin Lontoon pommituksia vastan. Avun ehtona oli, että Churchill suostuu Israelin valtion perustamiseen. Ja näin myös kävi. Palestiinalaiset ovat surmanneet mm puukkoiskuilla  israelilaista, mihin Israel on vastannut 200:n henkilöuhrin kostoiskulla ja hävittämällä puukottajien perheiden t...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *