Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella satiiri merkityt tekstit.


2493. Ylen Sisäilmaa satiirissa putosi käpy karboraattoriin

Jos totta puhutaan niin, naurattaa, sillä hyvää satiiria tulikin. Siinä on liukua juonessa ja sanoissa. Ei tarvitse olla kritiikin uranuurtaja huomatakseen tämän. Onnittelut käsikirjoittajalle ja Ylelle. Jotta tämä kohtalon draama asettuisi pitkävetisyyden lähihistorian uomaan, rantavalleja on korotettava, sillä muutoin kansan kunnioitus esivallan koneistoon alkaa horjua. Totuuden virta on onneksi kiivennyt padon yli vallaten maaseudun lakeudet ja kaupunkien kadut. Tositarinalle on aina kysyntää. Tässä se ratsastaa tanner jylisten 1990-luvun hallinnon tehostamisen uustermeillä tulosjohtamisella, tulostavoitteilla ja tulosalueilla. Täytyy kuitenkin muistaa, ainakin tietää, kuinka pullollaan postit ja veeärrät olivat henkilökuntaa, kenenkään kysymättä niiden perään, mitä niillä saatiin aikaan. Turha sitä oli kysellä sillä posti ja junat kulkivat 70000 virkailijan toimesta. Kaikki muistavat 1990-luvun alun laman. Sen jälkeen alettiin kyseenalaistaa, voiko hallinto enää toimia virkailemall...

2368. Toisa Marppa Pyhän Paavin vastaanotolla

     Toisa Marppa on taas vauhdissa. Saiska lehden haastattelussa hän kertoi jo toipuneensa poseerausasennon tuottamista poskilihasten jännitystiloista ja paraikaa  asustelee poikaystävänsä kälyn, jo kuollen miehen autotallissa. Asumisoikeuden hän on saanut tähän tilaan pohjalaisten autokauppiaiden lopetettua toistaiseksi rännien asettamisen kulosaarilaisten talojen vinoihin ulkoseiniin, mistä Toisa oli saanut palkaksi pellit koiran koppinsa kattoon. Tosin Toisan täytyy vieläkin vastineeksi veloistaan pitää kaikissa jumppereissaan Martinin puukkomainosta.      Saiskan mukaan Toisaa on pyydetty konsultoimaan Ristijärjen kunnan hallitusta ulkoisessa mainonnassa kirkkoherran maineen puhdistamiseksi, kun tämän ja  nuorisokuraattorin jalat oli nähty heinäsuovan alla päällekäin. Toisa oli kuitenkin kieltäytynyt asian, koska Toisan entinen kihlattu kunnaninsinööri oli uhannut muutoin johtaa likaveden vesitornin altaaseen, jos Toisan Perse Elleen Lens lo...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *