Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yksinvalta merkityt tekstit.


3864. Hän mietti ahdistuneena suuntaa luovuudelleen

  Loppuvat kuvaukset ja sanomiset kesken yrittäessään selostaa Yhdysvalloissa meneillään olevaa presidentin vaalien jälkikaronkkaa. Trumpin ulkopolitiikka ottaa osumia vertaillessa sitä vaikkapa Trumanin silavaiseen ulkopolitiikkaan. Sen yksi doktriini edistää valtioiden demokratisointia, mikä johti ikävä kyllä päinvastaiseen tulokseen esimerkiksi Koreassa maan pohjoisen osan muodostuessa kommunistiseksi Pohjois-Koreaksi. Onko sittenkin niin, että Yhdysvaltojen olisi Trumpin antaman esimerkin mukaan syytä lopettaa demokratiakehityksen tukemisretket? Näyttää vahvasti siltä, että Bush veljesten aloittamat Libyanin, Irakin ja Syyrian kaltaisten maiden demokratisointi on parasta jättää maiden itsensä tehtäviksi. Arabimaiden kevään muututtua talveksi on tosiasia. Kevät oli kuitenkin Suomelle melko harppaus runsaaseen maahanmuuttoon. Eikä ole kuin ajan kysymys, milloin Turkin Erdogan ei tyydy muutamaan miljardin euroon padotakseen maahan pyrkivät Euroopan rajan taakse. Radikaaliehein maa...

2494. Hän mietti ahdistuneena suuntaa luovuudelleen

Loppuvat kuvaukset ja sanomiset kesken yrittäessään selostaa Yhdysvalloissa meneillään olevaa presidentin vaalien jälkikaronkkaa. Trumpin ulkopolitiikka ottaa osumia vertaillessa sitä vaikkapa Trumanin silavaiseen ulkopolitiikkaan. Sen yksi doktriini edistää valtioiden demokratisointia, mikä johti ikävä kyllä päinvastaiseen tulokseen esimerkiksi Koreassa maan pohjoisen osan muodostuessa kommunistiseksi Pohjois-Koreaksi. Onko sittenkin niin, että Yhdysvaltojen olisi Trumpin antaman esimerkin mukaan syytä lopettaa demokratiakehityksen tukemisretket? Näyttää vahvasti siltä, että Bush veljesten aloittamat Libyanin, Irakin ja Syyrian kaltaisten maiden demokratisointi on parasta jättää maiden itsensä tehtäviksi. Arabimaiden kevään muututtua talveksi on tosiasia. Kevät oli kuitenkin Suomelle melko harppaus runsaaseen maahanmuuttoon. Eikä ole kuin ajan kysymys, milloin Turkin Erdogan ei tyydy muutamaan miljardin euroon padotakseen maahan pyrkivät Euroopan rajan taakse. Radikaaliehein maahanmuu...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *