Kuten tiedetään, Sipilä on johtanut menestyksekkäästi ict-yritystään. Se on toimiala, jossa pätee ennen kaikkea nopeuden ja osaamisen ekonomia. Luku 1 Nopeuden ja osaamisen ekonomia Se edellyttää johtajalta ja johtoryhmältä kykyä reagoida nopeasti asiakkaiden tarpeisiin ja taitoa tuoda kilpailijoita nopeammin uusia tuotteita ja palveluja markkinoille. Se vaatii johtajalta oivallusta tehdä nopeasti radikaalejakin päätöksiä. Tämä ekonomia merkitsee myös, ettei menestyminen voi perustua massatuotteisiin, vaan ideoihin perustuviin tuotteisiin ja palveluihin. Yksi irrallinen tuote vailla jatkuvaa kehittelyä harvoin takaa onnistumista. Siksi osaamisen ja nopeuden ekonomiassa on siirryttävä myös nopeasti osaamisesta toiseen. Luku 2 Poliittishallinnollisen johtamisen nopeus ja ekonomia Ylevästi ilmaistuna tässä johtamisessa pitää johtaa maata, kansaa ja valtiota. Päämärät, joihin pyritään, ovat t...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)