Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella julma merkityt tekstit.


3175. Ei riitä, että Putin häviää. Hänet on kukistettava.

Jo Iivana Julma ymmärsi, että Itä-Eurooppa on laaja alue ja siihen suuntaan hänen pitää myös laajentaa valtakuntaansa. Tärkeä puolustussuunta oli myös idän barbaariheimot, jotka jatkuvasti uhkasivat Venäjän rajoja ryöstöretkillään, mutta tulokset olivat vaatimattomia.   Se sijaan Iivana käytti eritysjohtamismenetelmiä poistumalla Kremlistä pariksi kuukaudeksi. Palattuaan pajarit ja strellssit (Kremlin vartiosto) olivat neuvottomia ja peloissaan ja niinpä Iivana surmasi empimättä noin 2000 pajaria ja koko Kremlin henkikaartin. Tätä voidaan pitää ensimmäisenä operaationa, josta sai alkunsa se, millaisella otteella Iivana hallitsi jatkosakin pajareiltaan ja kilpailijoitaan. 1500-lucuvun lopulla Iivana sai Kazanissa mongoleista ratkaisevan voiton.   Ivanin julmuus kehittyi mielipuoliseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän omin käsi surmasi oman poikansa. Tämä Ivana Julman johtamismalli on säteillyt pitkälle tulevien tsaarien hallintomaleihin.   Iivana Julma yritti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *