Jääkylmät väreet puraisivat niskaani äänen sanoessa puhelimessa nimensä. Minun oli pakko uskoa siihen kuuluisaan silmän räpäyksen, jossa monta  elämää soljahtaa silmien ohi  kuin kirkkaat salamat. Nyt se oli tapahtunut minulle.      Olin muutama vuosi aiemmin joutunut jättämään valitsematta erään nuoren ja ronskisti pyrkyrilippa heiluttelevan oikeustieteiden kandidaattin suunnitteluyksiön virkaan, lupasi palata asiaan. Nainen oli kuulemma päässyt nyt tähän eduskunnan yksikköön.  Ääni oli yhtä vaativa kuin silloin.       Mitä pidemmälle naisen eteni asiansa lyhyessä esittelyssä, sitä helpottuneemmaksi tulin. Nainen oli eri henkilö, keneksi häntä luulin, eikä toimistossa ollut ollutkaan sen nimistä henkilöä, mitä epäilin. Järkenekin ryhtyi vähitellen pelaamaan tajutessani, että eihän minulla ollut mitään pelättävää, vaikka...

Eilisten Turun alueuutisten mukaan Porin poliisilaitoksen huumekoira nuuskii kadulla ihmisiä huumeiden löytämiseksi. Viime   vuonna koira teki yli kaksi sataa ilmiantoa. Ensiksi on tulkinnan varaista salliiko nykyinen poliisilaki tällaisen umpimähkäisen koiravalvonnon. Toiseksi menettely on rankka askel kohti poliisvaltiota. Kolmanneksi ihmisillä voi olla mukanaan laillisia lääkkeitä, jotka koira väärin ilmiantaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen tulisi ottaa pikimmin kantaa, onko tällainen kyttääminen viattomien ihmisten joukossa sallittua. Neljänneksi poliisin tulisi kysyä itseltään, onko tämä moraalisesti oikein. Ettei vain kyse olisi siitä, että tällä arveluttavalla menettelyllä paikallinen poliisi saa koiramaisesti tulostavoitteensa täyteen.