Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella avokonttori merkityt tekstit.


3834. Kolme kovaa epäonnistunutta keksintöä

On hyvin tunnettua ja tunnustettua, että rohkeat keksintöyritykset ja sitä kautta uskaliaat keksinnöt vievät kehitystä eteen päin.   Mennään nyt kuitenkin turvallisemmille vesille, ja tarkastellaan muutamia   sosiaalipolitiikan alaan kuuluva  epäonnistunutta  keksintöä. 1.   Muutama vuosikymmen siteen edistykselliset kasvattajat toivat markkinoille lasten vapaan kasvatuksen käytäntöjä. Siinä lapsi sai esimerkiksi jo 2-6 vuotiaana kokeilla omin päin syömistä syöttötuoliin istutettuna. Hän lapio lautaselta puuroa tai jopa keitto oman kykynä mukaan suuhunsa ja rinnuksille ja lähistölle. Kasvatusopin mukaan lapsi tällä tavoin oppi itse ja jopa sisäisti, miten ruokaa kuin ruokaa pitää ammentaa vatsasan. Äiti hääri ympärillä puhdistamassa kasvoaja ja rinnuksia ruoantähteistä ja lattiaa maitoläskistä.   2.   Noin vuonna 1970 oivallettiin, etteivät numerolaskut ole riittävän luovia ja riittävän innostavia puhumattakaan innovatiivista matematiikan opi...

2140. Avokonttorin pomoksi en halua

     Jos jätetään tehdassalit pois laskuista, ainut järkevä syy avokonttorin käyttämiselle on henkilöiden työn vaatimuksista lähtevä jatkuvaluonteinen yhteydenpito- ja kommunikointitarve.      Tunnetason syynä avokonttorille voidaan pitää sellaisen yhteen kuuluvuuden kokemista, joka kohentaa työ laatua ja tehoa.      Joskus yhdessä tekemisen tarve voi olla niin iso, että muutama henkilö on pakattava samaan isoon tilaan tekemään jatkuvaa ryhmätyötä, kuitenkin niin, etteivät pöydät ole vastakkain. Muutoin voi syntyä poissa olevia katseita. Siis yksityisyyttä kaivataan tässäkin.      Yksilöllisyys ja yksityisyys jyräävät myös edelleen työelämässä. Työhaastatteluissa hakija lähes aina kysyy, onko omaa työhuonetta.  Ehkä tästä syystä 2000-luvun avokonttoriaalto onkin hiipumassa.      Jos välttämättä yhteistä suurta toimistoa tarvitaan, se korvataan avotilalla, jossa on erilai...

1935.Avokonttorin pomo

     Jos jätetään tehdassalit pois laskuista, ainut järkevä syy avokonttorin käyttämiselle on henkilöiden työn vaatimuksista lähtevä jatkuvaluonteinen yhteydenpito- ja kommunikointitarve.      Tunnetason syynä avokonttorille voidaan pitää sellaisen yhteen kuuluvuuden kokemista, joka kohentaa työ laatua ja tehoa.      Joskus yhdessä tekemisen tarve voi olla niin iso, että muutama henkilö on pakattava samaan isoon tilaan tekemään jatkuvaa ryhmätyötä, kuitenkin niin, etteivät pöydät ole vastakkain. Muutoin voi syntyä poissa olevia katseita. Siis yksityisyyttä kaivataan tässäkin.      Yksilöllisyys ja yksityisyys jyräävät myös edelleen työelämässä. Työhaastatteluissa hakija lähes aina kysyy, onko omaa työhuonetta.  Ehkä tästä syystä 2000-luvun avokonttoriaalto onkin hiipumassa.      Jos välttämättä yhteistä suurta toimistoa tarvitaan, se korvataan avotilalla...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *