Päivän HS:ssä oli juttu uuden organisaatiopsykologian koulutusohjelman käynnistämisestä. Ajankohtaiseksi aiheen tekee se, että johdon koulutuksessa on vuosikymmeniä jatkunut hyväntahtoinen kiista yhtä hyväntahtoisesti ilmaistuna management by Perkele ja management by Dreams välillä. Nyt näyttää siltä, että Helsingin yliopiston rehtori on havainnut laitoksen johtamisessa haasteita, ellei peräti ongelmia. Tämä ei ole ihme, sillä jo 1990-lvulla yritin konsultoida yliopistoa ja senaikuista rehtoria Risto Ihamuotilaa. Vastaanotto oli kohteliasta, ja jopa dekaanit suhtatuvat asiaan myönteisesti, eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että nyt yliopistolla sisäänajossa oleva kehys- ja tulosbudjetointi tarjosi entistä enemmän väljyyttä määrärahojen käytössä. Jälkeen päin tarkasteltuna budjetoinnin uudistaminen tulosperusteiseksi, esim. väitelleiden tohtoreiden ja maistereiden määrät, on osoittautunut melko onnistunut. Käydessäni 1990-luvulla Consistor Minuimissa esittelemässä asia ei kyllä näy...

Nyt puoluekokousten aikana kuulee poliittisen retoriikan kaikessa vivahteissaan. Ulkopuolisesta tuntuu niiden paatosta ja asialle omistautumista kuunnellessaan, että siinä on kyse joidenkin elämästä. Puheissa kulkee aina yksi ja sama psyykkisen vieraanvaraisuuden juonne. ”Tulkaa meidän joukkoihimme, ajamme etujamme, meitä on monta, me jaksamme pitää puolianne vaikeiden aikojen keskellä”. Sanoitus vaihtelee, mutta sisältä on sama. Olisi kiinnostavaa tietää, miten ja miksi ja millaisten vaiheiden kautta ihminen tulee tällaiseksi tietyn ryhmän tavoitteisiin yhtyvä ja ainakin sanallisesi ryhmän kaikkivoipaisuuttaa puolustava jäsen. Epäilijälle tulee mieleen, että näin sitoutuessaan ihmisestä tulee puolueisiin kuulumattomineen silmissä erikoinen ja kokouksissa yllättäviä kantoja laukova ihminen. Onko hän aito missään kokoustilanteessa? Kokemus avasi silmiä tällaisesta käyttäytymisestä. Se tapahtui, kun olin pääsihteerinä valtioneuvoston projektissa, jonka tehtävä oli kehittää valtioneuvosto...

Jenni Kellokumpu ja Sini Salmi kirjoittivat HS:n vieraskynä palstalla valtion menojen kehysjärjestelmän puolesta. Se on oikea havainto. On kuitenkin tarpeellista tuoda esiin muutamia näkemyksiä kehysjärjestelmän synnystä. Sen ensi askeleet otettiin jo1970-luvulla, jolloin laadittiin ensimmäinen kierros kaikkia virastoja koskeva viiden vuoden taloussuunnitelma. Vähän myöhemmin havaittiin, että siinä olisi tarvetta puhua myös toiminnasta. Hyvä havainto. Nimi muutettiinkin toiminta- ja taloussuunnitelmaksi. Tätä karusellia pyöritettiin uskollisesti aina 1990-luvun loppuun saakka. Valtion budjetin kiristävää otetta virastoihin oli pakko löysätä tulosohjauksen läpimurron takia   ja pyrkimyksellä sysätä valtiovarainministeriön valtaa pois virastojen silmistä. Eihän se onnistunut, sillä budjettivallan ohjakset pysyivät tiukasti budjettiosaston käsissä. Tehtiin vielä yksi yritys VM:n roolista ministeriöiden virastojen tiukasta ohjauksesta. Sitä varten perustetussa työryhmässä otettiin ...

Valtion budjettiuudistus eteni rytinällä. Tarmokas ja asioita eteenpäin vievä Heikkinen kertoi, että kaikki virastot siirtyvät vuoden alusta tulosbudjetointiin eikä kolmesta kokeiluvirastosta enää huolehdita erikseen. Jokaisen viraston oli tultava toimeen nyt omilla kehityspanoksillaan. Ennen kehysbudjetointiin siirtymistä jokaisella virastolla piti olla tulosbudjetointi käytössä, painotti Heikkinen heläyttäen kirkkaan naurun sanomansa jälkeen. Viraston kehysbudjetti muodostui ministeriön virastolle osoittamista tulostavoitteista ja määrärahoista. Tätä kutsuttiin kehysohjaukseksi. Onneksi Tullilla nämä olivat käytössä, huokasin. Vaikka olin Tullissa lujasti kiinni, Temmes soitteli varmana tulostani ja tinki jopa palkkatoiveestani. Posti toi lähes joka päivä sisäministeriöstä luettavaksi papereita, joista voisin perehtyä ministeriöön. En joutanut kuin ohi mennen vilkaisemaan niitä. Aikani meni Jermun vaaksan pituisen kyselyn vastuksien setvimiseen. Kaikissa vastauksissa ei ollut pä...

Kun kävin puhumassa tulosbudjetoinnista koulutuskeskuksen auditoriossa, tapasin mustapartaisen Pekka Kilven. Hän houkutteli johdon konsultiksi sisäministeriöön. Kansliapäällikkö Juhani Perttunen kannatti myös konsultoimistani siellä. En voinut muuta kuin sanoa, että Pekka Ojala, joka oli siirtynyt takaisin johtamaan kehittämisosastoa, oli pyytänyt minua johdon konsultiksi Tullihallitukseen. Kilpi ravisteli isoja käsiään rintansa päällä ja sanoi, ettei asia tähän jäänyt, vaan katseltiin, mihin suuntaan maailma meni. Loppuvuodesta kaupparekisterissä rekisteröitiin yli 10 000 ilmoitusta kuukaudessa ja ruuhka alkoi purkautua ryminällä.   Vähän ennen siirtymistäni Tullihallitukseen siellä oli tapahtunut suuri, koko kansantalouden tilinpitoon vaikuttava tullitilastointivirhe. Kukaan ei kuitenkaan sanonut, miksi minun piti siihen taloon mennä. Olin kyllä Pekka Ojalalle jossain tilaisuudessa tokaissut olevani kiinnostunut uudesta haastavasta työstä. Pekka katseli tällöin vain i...