Tämä perustelemiseksi kannattaa luoda lyhyt katsaus Putinin uraan. Venäjä asiantuntijat pitävät Putinin valtaan nousua, mitä sattumanvaraisimpana, mitä koskaan on tapahtunut Venäjällä. Vaikka Jeltsin oli sairas ja väsynyt jo keväällä 1999, Kreml ei keksinyt keinoa ajaa näkymätöntä ja vaaratonta Putinia valtaan, vaikka paljastukset Bank on New Yorkin Mabexin tutkinnassa jäljet johtivat Jeltsinin perheen väärinkäytöksiin. Pugatsovin ryhmä Kremlissä painosti edelleen yhtä enemmän Jeltsininä eroamaan virastaan ennen vaaleja, jotta Putin voisi ryhtyä ehdokkaaksi, mutta Jeltsin ei aikonut hätiköidä. Samaan aikaan Putin yritti antaa päättäväisen kuvan itsestään vastatessaan tsetseenien hyökkäykseen Dagestaniaan, mutta kansasuosio ei tästä juuri kohonnut. Yksi syy tähän oli venäläisten suuri katuneiden määrä, josta ei annettu oikeaa kuvaa, vaan Huhun suurista tappioista saivat monet vanhemmat pelkämaan poikiensa selviämisin puolesta, kaatuiko, haavoittuiko, katosiko tai joutuiko vangiksi. Perh...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)