Karisma ei ole sähäkkyyttä ja asioiden potkimista teen päin. Se ei ole myöskään Hitlerin tuntien jatkuvia raivon purkauksia. Se ei ole Stalinin kivikasvoista monotoonista tuomiopäivän julistusta. Mannerheimia pidetiin karismaattisena, mutta historian löydökset kuvaavat hänen olleen pikemminkin maneerit hallitseva upseerikokotti kuin teoillaan vaikutuksen tekevä sotapäällikkö. Karisman luonteesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta viime metrillä ne kääntyvät kuvamaan asianomaisen henkilön luonteenpiirteitä. Monella on mielessä käsitys ja samalla ehkä osoitettavana esimerkki karismaattisesta henkilöstä. Hetken mietiskelyn jälkeen saattaa tulla johtopäätökseen, että karisma ei riippu henkilön koulutuksesta, ei yhteiskunnallisesta asemasta eikä rodusta ja väristä tai teon merkityksellisyydestä. Karisman näkyminen voi vaihdella pään nyökkäyksestä kirveen varren vestämisen kautta tuotekehityksen tai sotaoperaation johtamiseen. Lähihistorian kuuluisin karisman opiskelija oli Marg...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)