Jutta Urpilaisen komisarius on haastava. Kun tarkastellaan tämän tyyppisen luottamustoimen poweria, perinteisesti on ensimmäisenä katsottu, paljonko siihen liittyy lainsäätäjän ja paljonko budjettipäättäjän valtaa. Tästä näkökulmasta katsoen Urpilaisen valta ei lompsaa pullista.      Näköala muuttuu toiseksi, kun astutaan areenalle. Härkä on odotettua suurempi. Kiinalaiset ovat valloittamassa maanosaa ovelalla taktiikalla. He pyrkivät esiintymään lempeinä investoijina, joiden lopputuloksena on universaalia hyvää, mikä resonoi elintasoja kohottavan globaalin hyväntekijän roolin kanssa, etenkin Afrikassa. Yksi Urpilaisen porukan agendan julkilausumaton tehtävä lienee on pyrkiä nostamaan entistä konkreettisemmin, mutta hienovaraisesti esille Kiinan afrikkastrategian uhat.      Finanssikriisin 2008 jälkeen Kiina on määrätietoisesti ja osin myös varoen edennyt   globaaliin hegemoniaan tähtäävään toimintamalliin. 2010-luvun lopulla siih...

Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa vielä enemmän toisin. Paasikiven-Kekkosen linja   oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin. Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa, että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa. Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä puhumaan yleisellä tasolla, arvojen   luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan. Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, ku...