Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.


2557. Esperi Caren kaltaiset fiaskot saavat minut katumaan osuuttani yksityistämisen edistämiseksi

Kannatin ja olin kehittämässä sekä viemässä läpi 1990-taipeessa hallittua yksityistämistä. Näin pyrittiin muuttamaan kankeaa ja raskassoutuista julkista palvelutuonta paremmin vastaamaan asiakkaan tarpeita ja samalla parantamaan tuottavuutta. Nyt valitettavasti on todettava, että yksityissektori ei ole pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen, vaan se on palvelutason laskemisella parantanut vain omaa tuottavuuttaan ja voittojaan. Apupoikana tässä on toiminut kansainvälisen finanssipääoman kiinnostuksen lisääntyminen alaan, mikä puolestaan on lisännyt verokikkailun mahdollisuuksia. Hoivakotifiaskojen jälkeen häpeäni yksityistäminen edistämisestäni vain kasvanut. Yritysmaailma loi lobbareiden avulla käsitteen omavalvonta. Tämä ei kerta kaikkiaan sovi sinne, missä asiakas voi parhaimmillaan vain valittaa puhumattakaan, että hän voisi valita palvelun. Markkinat eivät toimi. Seuraavan hallituksen pitää muuttaa yksityistämisen kurssia ja sen on todella otettava käyttöön kehi

2556. Narsistin tunnustus

     ”Totuudella ei ole minulle merkitystä. Minun ihailun tarpeellani ei ole rajoja, joten minä kaunistelen tekojani ja parantelen saavutuksiani. Tätä toteutan useimmiten jatkuvana pieni muotoisena liioitteluna tai patologisena valehteluna. Julkisivultani olen hurmaava, rakastettava ja lämmin ihminen. Hurmiota ja lipevyyttä kestää yleensä niin kauan kuin illuusion ylläpitäminen hyödyttää minua itsenäni ja minun sen hetkinen lähipiirini jaksaa minua ihailla. Näyttely on minun tapani saada tahtoni läpi- ja manipuloida muut uskomaan minua.  Mikään minun normaaleissa toiminnoissani ja ulkokuoressani ei paljasta kypsymätöntä tunne-elämääni, enkä minä ulkopuolisten mielestä vaikuta epätasapainoiselta saatikka aggressiiviselta, vaikka hyödynnän jatkuvasti heitä. Minulle status, omaisuus, valta ja meriitit ovat esisijalla verrattuna moraalisiin arvoihin tai oikeudenmukaisuuteen tosia ihmisiä kohtaan.”      Yllä oleva on  ajankohtainen itsetutkistelun paikkaa päivän politiikassa. Teksti  ranka

2555. Nyt ovat edessä poliittisen virkanimitysten härkäviikot, lähes ala Romania

     Hallitus muutti ensitöikseen virkamieslakia niin, että nimityksistä voi valittaa tuomioistuimeen, muttei kuitenkaan virkanimityksistä presidentin ja hallituksen ( http://www.hs.fi/paivanlehti/04022017/art-2000005074317.html ), nimityksistä, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä lainvalmistelun tason ja maan elinvoimaisuuden sekä hallinnon tuottavuuden kannalta. Mediassa poliittiset virkanimitykset ovat jatkuvasti esillä, koska ovat epäoikeudenmukaisia, halventavat yhdenvertaisen kohtelun periaatteita ja suututtavat laajalti kansalaisia.     Virkanimitys ei voi olla periaatteessa poliittinen, koska virkainstituutio on keskeinen elementti demokraattista neutraalia hallintoa sen edustaessa hallitsijasta riippumatonta rationaalista toimijaa.     Tässä kohtaa kyynisyys saa väkisinkin vallan. Käytäntö osoittaa, kuinka poliittisista nimityksistä on muodostunut ikävä, mutta tärkeä harmaan alueen normaali keino palkita puolueen sotureita, jotta uusilla olisi intoa tulla kaadereihin mukaan. Ne v

2554. Johtaminen on aina akuutti asia, myös pääministerin strategiaosastolla

     Johtaminen on ainoa tekijä, mikä ohjaa tavoitteellisesti ja yhdistää arvo- ja tunnetasolla koko organisaation saavuttamaan asetut tavoitteet.  Järjestelmät, ohjesäännöt ja käytännöt eivät tähän pysty. Asia ei muutu muuksi, vaikka tekoäly ja teknologia otettaisiin valjastettaisiin tekemään ilman ihmisen apua tuotteita asiakkaille ja markkinoille, sillä ennen pitkään ihmetellään, miksi kone takoo tarpeetonta tavaraa ympärilleen.      Asiaa voi myös lähestyä johtamisen alkuhetkestä. Johtaminen syntyy sillä hetkellä, kun joku henkilö ”niin sanotusti nousee ylös” ja alkaa tehdä tuotetta tai tuotteita muille saadakseen niistä itselleen vastiketta. Tämä on tärkeä havainto verrattaessa toisiinsa julkisen ja yksityisen sektorin johtamisen eroja.      Yksityissektorin johtaminen onkin kiinni konkreettisissa tuotteissa ja asiakkaissa. Se on nopeasti ja raadollisesti sitoutunut markkinahetkeen ja sen näkymiin valmistamaan tuotteita. Tämä vaatii intensiivistä johtamista.      Julkinen sekto

2253.Football in Qatar- football player Riski boycotts Qatar

     Kuunsirppi on joissain, kameli määkii hermostuneesti. Aamulla käärmeet ovat kietoutuneet teltan ympärille kirjaviksi kivirenkaiksi. Keskipäivällä teltan jokaiselle kulmalle on muodostunut ilmastointilaite aavikon tuulen puhaltaessa raivokkaasti uutta ilmaa joka seinän leveydeltä. Neljä aputyömiestä, orjaa hikoilee raskaasti ennen ilta päivän salaattipellon kitkentää.      Noin kaksi miljoonaa siirtotyöläistä raataa helteessä rakennuksilla, aavikolla vihannes- ja kamelitarhoissa, kurjissa aputehtävissä ja seksiorjina pitkin hiekkamaata.  300 000 nepalilaista hikoilee 500 rialin palkalla koettanen lähettää sukulaisilleen rahaa kotimaahansa. Puolelta päivin heitä makaa huivit päässä keho väristen varjossa porttikongeissa. 20-30 vuotiaita kuolee kuin kärpäsiä niin sanottuihin sydän kohtauksiin. Jos jalka on tulehdusturvotuksessa, se saatetaan amputoida ja  potilas kadulle. Nuoret miesorjat itkevät illalla itsensä nukuksiin, perheet hajoavat, lapset unohtuvat.      Ainoan menestyvän

2252 Kurjat pomot ympärilläni2.

     Johtamisesta pulppuaa jatkuvasti uusia kirjoja. Toisaalta tätä on vaikeaa ymmärtää, koska modernin ajan johtamisen perusasiat ovat pysyneet saman sisältöisiä vuosikymmenet. Toisaalta johtamisen osa-alueet, jotka ovat lähellä tai jopa limittyvät hyvin tiiviisti osaksi alaisen työtä, vaativat uudistamista sosiaalisen käyttäytymisen muuttumisen takia, esimerkki tavassa kommunikoida ja ottaa vastaan ohjeita muuttuvat koko ajan. Yhteistä kaiken tason johtamiselle on ympäristön muutosvaatimukset.      Kun puhutaan johtamisesta tai pomon hyvistä ominaisuuksista, ei voida koko pomokaartia panna yhteen kaartiin. Esimerkiksi innovatiivisen konsulttiyhtiön johtaminen on aivan eri asia kuin parturikonsernin johtaminen tai miljardiluokan suuryrityksen johtaminen on erilaista kun pesulaketjun. Tietenkin niihin pätee yleiset johtamisperiaatteet, kuten tavoitteiden asettamien, seuranta, johtoryhmät, jne. Mutta näiden johtajat yleensä hallitsevat mainitut asiat ainakin 80 prosenttisesti.      Ta

2251. Toisenlaisilla vaalilupauksilla on kysyntää

     Eduskuntavaalit lähestyvät. Perinteisesti vaalilupaukset ovat keskittyneet lupauksiin poistaa jokin kansalaisia tai kansalaisryhmää koskeva epäkohta ja tehdä niihin parannuksia silottelemalla faktoja Kuuluisin lupaus lienee Erkki Liikasen töräytys nostaa lapsilisä puolella. Toisaalta eihän vaalilupauksilla juuri ole merkitystä. koska poliitikot eivät niitä toteuta jonkin puoleen tai puolueiden vastustuksen takia.      Ajattelu- ja tiedotuskapasiteettia omaava poliitikko olisi vahvoilla, jos hän lupaisi ihmisille hyvää ja mielenkiinoista elämää kuvailemalla, millaista se uusi elämä on eikä sitä, paljonko Suomen metsät kasvavat. Jälkimmäisestä viis välittävät metsättömät ihmiset.      Vaalilupausten toteuttamatta jäämisestä ei seuraa juuri mitään uskottavuus ongelmia poliitikolle, ellei hän aivan hölmösti lupaile. Korkeintaan vaalikauden lopussa, kun vuorovesi laskeutuu, voi paljastuu,   että hän uinut koko vaalikauden pitkissä kalsareissa.

2250. EU, mahdollisuus ja katastrofi

     Monet pitävät muutosta suuren onnettomuutena, ainakin riskinä. Näin ei pidä ajatella, sillä muutos sisältää aina mahdollisuuden. Henkilökohtaisella tasolla se voi merkitä omalta mukavuusalueelta pois joutumista, mikä pakottaa kehittämään itseään ja omaksumaan uutta. On syytä huomata, että muutos on elämisen ehto. Jos ihmiseltä lakkaa tulemasta ryppyjä kasvoihin, hän on kuollut.   Ilman muutosta elämä tyrehtyy.      Muutoksen sisältämä mahdollisuus voidaan hyödyntää vain, jos se konkretisoidaan ongelmaksi, jolla on omistaja.      Useimmiten nähdään muutoksesta vain heikko signaali. Se joka osaa lukea ympäristössään tai itsessään oikein heikkoja signaaleja on vahvoilla. Muutoksen tarve voidaan joskus nähdä etukäteen ja siihen reagoidaan.   Joskus siihen jätetään reagoimatta, jolloin saatetaan olla vaarallisilla vesillä. Vain harvoissa tapauksissa on hyvä olla reagoimatta lähiympäristössä tai jopa eräisiin globaaleihin muutoksiin, sillä tiedostaminenkin on muutos ajatusmaalimassa,

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *