Ihmisen tietoisuutta ja karaktääriä pohtineet tiedemiehet ovat tulleet muiden muassa siihen tulokseen, että ihmislapsi ja yleensä nuori ihminen on hyvin vastaanottavainen ja kyvykäs ottamaan ja tulkitsemaan ympäristöstä heijastelevia ja tulevia signaaleja omaksi parhaakseen ja tekemään johtopäätöksiä jo hyvin varhaisessa vaiheessa omaksi tai yhteisönsä eduksi, ja kääntöpuolena karttamaan tilanteita, jotka voivat johtaa hänen elämänsä tilanteen huonontumiseen. Tällainen reagointi tai reagoimatta jättäminen on paljon suurempi kysymys, kuin tekoälyn suoltamat algoritmiset ulostulot. Tästä seuraa, että epäkuranttiin seuraan joutunut tai pakotettu nuori pyrkii luovimaan esimurrosiän aivokapasiteetillaan ikävät tilanteet läpi ja parhaimmassa tapauksessa käytettävissä olevalla tiedoillaan ja taidoillaan minimoimaan turhat ulkopuoliset kontaktit.   Se voi johtaa eristäytymiseen, mutta se voi olla parempi vaihtoehto, kuin yrittää pyristetyllä olla mukana epämukavassa tai jopa vihamielisessä...

Ohjelman lapasuutta käsitelevä osio täytti tehtävänsä, mutta kärsi keskivertoneuroosista. Asiat todellisuudessa pääpiiteittäin saattoivat olla, kuten ne esitettiin, mutta ne olivat monella muullakin tavoin. Moni lapsi koki silloin vaikeita ja jopa traumaattisia tilanteita tai peräti kohtaloita. Tähän voi vasta-argumentoija sanoa, että ohjelmaa läpikulkevana runkona tietoisesti valittiin ohjaamaan positiivinen pohjavire ja ettei yhteen ohjelmaan voi sisällyttää monia tulokulmia puhumattakaan läpileikkaavia tarkasteluotteita. Tällaista argumentaatiota on hankalaa kumota, mutta horjuttaa voi. Osion valittu maalaissävytteisen lapsuudenvieton positiivinen kuvausote tunnetasolla sulkee pois ikävimpiä särmiä. Aikaperspektiivin alkaminen 1960-luvun lopusta rajaa pois tietenkin dramaattiset vuoden 1940 jälkeiset vaikeat ajat, jotka löivät karua leimaa sen ajan lapsiin. Noin 55000 sotaorpoa kärsi ja kärsii isättömyydestään, moni koko elämänsä ajan. Ruotsiin lähetetyt 80000 lasta oli kummallinen ...