Ylen Jälkinäytös oli katkeran nyreä aamu tuimaan saatuaan lopulta kerrotuksi, että tekipä näytökset kuinka vetäviksi tahansa, tuottoa ei tule kuin hiluja. Sen sijaan museot tienavat satoja mijoonia. Yksi jäsen kertoi, kuinka hän oli koko kesän vetänyt perässään koko seutu pölisten Tuntemattoman sotilaan elokuvan lavasteita ja vain lehmät olivat töllistellet, ei kukaan muu. Ei edes aidanpieliin naulatut Tuntemattoman sotilaan kirjat ja Mannerheimin muotokuva, eikä edes Päätalon pronssipatsas olleet vilkastuttanet myyntiä. Toinen jäsen kertoi leiponeensa viikon Hanna kakkuja ”Tule sellaisena, kun olet” popout esitykseen Esplanadille, mutta Ville Valon järkkärit olivat ajaneet hänet Salven kapakan eteen Hietalahden torin tuntumaan, jossa siihen aikaan oli viiden euron ilotyttöjä. Yksi jänistä tiesi, kuinka VM oli jo perustanut työryhmän pohtimaan ennakkoveroa Ateneumin taulujen katselemiselle. Vero oli kuusi euroa taulu per henkilö, jos henkilö katosi suoraan, jos taas henkilö...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)